Viimeinkin vapaa viikonloppu

Muutama viime viikonloppu ollaan otettu melko lunkisti. Aikaa on vietetty Lievestuoreella avokin vanhemmilla ilman näyttelyhömpötyksiä. Tuntuu ihan mukavalta ajatella, että seuraavat pitkät reissut menevät "pitkälle" ensivuoteen. Sakke taitaa seuraavan kerran pyöriä Suomen kehissä vasta huhtikuussa. Retun kanssa juostaan lähialueen ryhmikset läpi ja niitä näyttääkin olevan useampi ensi keväänä. Mutta se niistä kehistä.

Maanantaisin Sakke on käynyt Musti ja Mirri -areenalla agilityssä. Ollaan tultu pitkälti siihen lopputulokseen, että Sakke ei enää edisty ilman ammattilaisen ohjausta. Olemme siis käyneet hallilla pienellä porukalla harjoittelemassa, ilman ohjaajaa. Pitää siis harkita, josko homma jatkuisi Retun kanssa ja Sakke pääsisi johonkin ryhmään treenaamaan. Agility jää tauolle joululuuksi, joten aikaa on miettiä. Sakke osaa, minä en. Joten ammattilaisen neuvo tulisi enemmän kuin tarpeeseen. Kisoja ei olla mietitty ollenkaan, pidetään siis edelleen vain kivana harrastuksena heh.

Retu täytti perjantaina jo 10 kuukautta ja painoa sillä on noin 12,5 kiloa. Sakke painaa tällä hetkellä hieman yli kilon enemmän, joten taitaa pojista tulla melko samankokoisia, vaikka Retu vaikutti luustoltaan melko kevyeltä jokin aika sitten. Olen myös pohtinut sen terveystutkimuksia ensivuotta ajatellen. Corgithan menevät PEVISAan ensivuoden alusta ja jokainen jalostukseen käytetty pötkylä on pakko kuvata kyynärien ja lonkkien osalta. Olisinhan minä toki kuvannut Retun ilman tuota "pakkoakin".

Kiva nähdä, miltä pemujen lonkkatulokset alkavat näyttämään. Minusta on hassua, että corgien lonkkien "perustulosta" on pidetty Cnä tai Dnä. Nyt kun niitä on loppuvuotta kohti kuvattu enemmän niin tuo ei ainakaan minusta pidä enää paikkaansa. Paljon Btä on tuloksissa ja hyvä niin! Tottahan on, ettei corgeilla ole nivelrikkoa oikeastaan ollenkaan, mutta ajattelen ettei myöskään löysyys lonkkamaljassa ole normaalia. Siihen, vaikuttaako lonkkamaljan löysyyteen perimä vai muut tekijät, en ota kantaa. Mutta takaisin Retulaiseen. Suunnittelin, että se pääsee yksivuotislahjaksi tammikuussa viralliseen silmä- sekä polvitarkastukseen. Tämän jälkeen mietin, varaanko sille suoraan ajan läpivalaisuun vai saako se odottaa vielä puolisen vuotta.

 

Kuvissa Retulainen noin 10 kuukautta. Etujalat harmillisesti hieman edessä, mutta käy silti selväksi se, että riiviö kasvaa edelleen tasaisen varmasti. Liikkua se osaa silloin kuin haluaa - edelleen.

Vaikeuksien kautta voittoon

 

Balttian matka oli varsin mielenkiintoinen muiltakin kuin näyttelyiden osalta. Kaikki ei mennyt aivan suunnitelmien mukaan, mutta hengissä palattiin tuliaisten kera - se on pääasia!

Matka Kuopiosta Helsinkiin sujui ihan kivasti, muutamalla huoltoasemalla pysähdyttiin. Helsingin keskustassa ajo oli kuitenkin tavan mukaan ihan syvältä. Navigaattorin neuvonnasta huolimatta ei osattu kääntyä satamaan johtavalle tielle vaan pyörittiin pitkin keskustaa autojen tööttäillessä. Toisaalta ajoimme mielestämme liikennesääntöjen mukaan emmekä liian hitaasti, joten syytä tuolle tööttäämiselle ei keksitty. Ilmeisesti olisi pitänyt ajaa punaisia päin ja reippaasti ylinopeutta niin se olisi pääkaupunkilaisille kelvannut.

Laivaan ajaminen ei ollut niin vaikeaa kuin luulin ja laivassa saimme tasata pari tuntia hengitystämme. Hieman itseä jännitti jättää koirat autoon kahdeksi tunniksi, minkä laivamatka kesti. Mutta taisivat molemmat pötkylät brasilianterrierin kera nukkua koko matkan rauhallisesti. Totesimme, että taisi reissun ns. vaikein osuus olla nyt ohi. Olisikin ollut.

Tallinnassa ajaminen oli kohtuu helppoa, mutta Latviassa huomasimme, ettei navigaattori ollut aina oikeassa nopeusrajoitusten suhteen. Rajoitukset saattoivat muuttua ilman, että siitä ilmoitettiin selvällä kyltillä. Peltipoliisihan siinä jossain kohtaa räpsähti, vauhtia oli hippasen yli 70km/h. Eivät nuo kai yleensä laskuta mitään ulkomaalaisilta, mutta katsotaan tuleeko postia.

Laiva oli Tallinnassa perillä noin klo 1:00 yöllä ja ajoimme kohti Liettuaa koko yön. Kaunakseen saavuttiin aamun valjetessa. Perillä kuitenkin huomasimme, että navigaattorimme neuvoi kaupan eteen ja missään ei näkynyt koiran koiraa. Kehien alkuun oli 45min. Siinä sitten pyörittiin pitkin Kaunasta, ensin autolla ja sitten kävellen kysellen apua ihmisiltä. Tuli erittäin selväksi se seikka, ettei Liettuassa yksinkertaisiesti kukaan puhu englantia. Tarkastimme näyttelypostin ja tajusimme, että Kaunaksen näyttely ei ollut Kaunaksessa vaan paikassa nimeltä Kauno. Paniikissa näppäilimme uuden osoitteen ja helpotukseksi ajomatkaa sinne näytti olevan hieman alle vartti. Siinä vaiheessa ei enää välitetty pahemmin nopeudesta, pitää vain kiittää onneaan ettei poliisia sattunut tielle.

Oikea paikka löytyi, mutta portilla tajusimme ettei meillä ollut käteistä maksaa parkkia. Selitimme tilanteen naiselle, joka portilla oli. Ensin hän ei halunnu päästää meitä sisään siitäkään huolimatta, että kimppakyytiläisemme kehä alkoi 15min päästä. Kysyin, mistä löytyy ilmainen parkki ja sellainenhan oli ihan kadunvarressa... tämän kysyttyäni nainen kuitenkin päästi meidät maksullisille paikoille ja vannoimme tulevamme maksamaan pysäköinnistä myöhemmin - niinkuin myös teimmekin.

Jätimme corgit autoon ja juoksimme brassin ja tavaroiden kanssa pitkin kuraista pihaa halliin. Läheltä piti ja brasilianterrieri Masa ehti kehäänsä ajoissa ollen ROP ja saaden myös sertifikaatin, joka jää roikkumaan, sillä Masa täyttää kaksi vasta ensivuonna. Masa oli päivän päätteeksi myös ryhmien viides.

Pemuja näyttelyyn oli ilmoitettu 12, joista suurinosa oli narttuja. Muutama oli poissa. Retu kisasi junnusertistä kahden samanikäisen uroksen kanssa. Kyseiset koirat olivat Retua paljon kehittyneempiä, joten pessimistinä taas luovuin ajatuksesta, että Retu saisi ensimmäisessä juniorkehässään juniorisertifikaattia. Kaikki kolme saivat erinomaisen, mutta Retu voitti kuin voittikin luokkansa saaden JNn, eli niin sanotun J-SERTn. Lopuksi Retu oli myös ROP-junior. Sakke oli valioissa ainut ja sai erinomaisen, tuomari tuli samantien onnittelemaan, koska olimme päivän paras uros! Ilmeisesti siis avoimenluokan uros ei ollut saanut erinomaista ja veteraanikehään ilmoitettu uros oli poissa. Sakke oli lopulta ROP ja myös LT MVA.

Kehien loputtua saimme taas hengähtää. Helpotti ajatus, että pääsisimme vihdoin hotelliin nukkumaan. Valvottuja tunteja oli nimittäin tässä vaiheessa noin 34h. Hotelli sijaitsi lähellä Latvian rajaa, mutta sinne saavuttuamme hotelli oli pimeänä ja ovet lukossa. Koko paikka oli mysteeri. Mietimme hetken, mitä tekisimme seuraavaksi. Päätimme, ettemme lähte etsimään toista hotellia, vaan ajaisimme suoraan Latviaan Riigaan huomiselle näyttelypaikalle. Jos muu ei auta, niin yö on nukuttava autossa!

Saavuttuamme Riigaan, navigaattori ohjeisti pimeälle mukulakivitielle. Missään ei näkynyt "Opympia Skonto" hallia. Vaihtelimme navigaattorin osoitetta ja kiersimme ympäri Riigaa etsien kaikki navigaattorin osoittamat urheiluhallit. Mikään ei näyttänyt oikealta paikalta. Näyttelypostin mukana oli tullut pieni kartta ja kokeilin, kun ei muuta vaihtoehtoa enää ollut, kirjoittaa navigaattoriin siitä kaksi tiennimeä niin, että se etsisi niiden risteyksen. GPSn ohjaama reitti näytti hetken ajettuamme tutulta... lopulta saavuimme samoille mukulakiville. Katselimme hetken ympärillemme ja jostain pimeydestä hohtivat sanat "Olympic Skonto"... justiinsa joo. Halli oli ollut koko ajan siinä, mihin navigaattori oli neuvonutkin. Auto sammutettiin tienvarteen ja klo 1:00 pääsimme viimein nukkumaan. Nukuimme noin 7h, välillä heräsimme ja lämmitimme autoa. Lähes 40h valvotun ajan jälkeen tuo autossa nukkuminen tuntui luksukselta, uskokaa vain. Uni tuli samantien, vaikka ihan makuuasentoon ei päässytkään.

Aamulla selvisi, että Retun kasvattajan tytär oli yöpynyt asuntoautossa ihan vieressä, näin. Aamulla kehät alkoivat pembrokeilla. Latviasta en osannut oikein odottaa mitään, sillä tiesin, että Retun isä on sinne ilmoitettu. Sakke olikin valioiden kolmas, mutta sai kuitenkin erinomaisen. Retu päätti yllättää ja olikin PU2 kera J-SERTin. Retun Bruno isä oli ROP ja lopulta myös RYP4.

Kimppakyytiläisen brassi oli jälleen rotunsa paras, kera sertin ja CACIBn. Tämän jälkeen kiirehdimme Tallinnan satamaan ja laivaan. Koska kaikkia pieniä ongelmia oli matkan varrella ollut, niitä oli tietenkin loppuun asti. Emme nimittäin laivasta poistuessamme meinanneet löytää autoa. Vaan seikkailimme noin 7 alkoholilavan kanssa ympäriinsä, joista tietenkin yksi päätti hajota matkalla. Voin sanoa, että tuli kuntoiltua samalla. Kotona Kuopiossa oltiin klo 7:00 aamulla, jonka jälkeen itse nukuin 12h. Kauankohan tuollaisesta reissusta palautuminen kestää?

Hetki ennen starttia

Huomenna se sitten viimein koittaa, nimittäin matka balttiaa kohti. Kuten tavallista, pakkaaminen on jäänyt viimeiseen iltaan ja kyllähän sitä aamullakin ehtii, ehtiihän? Koirat on kuitenkin jo pesty, joten isoin homma on takanapäin. Retun pesaisin jo keskiviikkona ja Sakke mökötti koko loppupäivän. En edes ajatellut, että se voisi olla pesusta mustasukkainen. Tänään se "murtautui" itse pesuhuoneeseen suihkun alle, kun sanoin "pesulle".

Huomenna starttaamme aamupäivästä kohti Helsingin satamaa, jossa nousemme auton kera laivaan. Laivamatka kestää parisen tuntia ja perillä Tallinnassa ollaan keskiyöllä. Tätä seuraa se matkan ehkä jännittävin osuus, nimittäin 7-8 tunnin ajomatka Liettuaan, Kaunakseen. Perillä täytyy olla viimeistään yhdeksältä, koska kimppakyytiläiseni kehä alkaa klo 10:00. Pemut ovat pari tuntia siitä eteenpäin. Saa nähdä, kuinka levotonta meno on valvotun yön jälkeen. Ryhmiin tmv. jäädään, jos sellainen mahdollisuus meille suodaan. Hotelliyön jälkeen matkaamme Latviaan, Riigaan ja heti omien kehien jälkeen aloitamme kotimatkan takaisin Kuopioon. Kasvattaja oli ilmoittanut Retun isän jälkeläisluokan, mutta on vielä epäselvää esitetäänkö ne vasta isossa kehässä. Jos näin on, meidän täytyy tuo tilaisuus valitettavasti skipata, että ehdimme laivaan ajoissa.

Tämän ruljanssin jälkeen saadaan hengähtää helmikuuhun asti, mikä on ihan hyväkin. Agilitykin jää joulukuuksi tauolle. Vuodenvaihteeksi on nimittäin suunnitteilla vähän muita juttuja...

Ensimmäinen CACIB

Viime viikolla Turussa Saken siirtyvä-cacib jäi harmittavan pienestä kiinni, mutta tilanne korjattiin Seinäjoen kansainvälisessä näyttelyssä, tuomarina toimi suomalainen Juha Putkonen.

Reissuun lähdettiin kuudelta aamulla ja samaan kyytiin tuli myös Vili-pembroke omistajineen ja Capri-pemu. Caprin omistaja jäi kotiin, joten esittäminen oli minun vastuullani. Oli mielenkiintoista ottaa ensimmäistä kertaa "vieras" koira mukaan, mutta hyvinhän tuo näytti luistavan. Capri ei ollut moksiskaan, vaikka joutui vieraan auton kyytiin ja nukkui melkein koko matkan. Näyttelypaikalla oli monia tuttuja, joten kuulumisia tuli vaihdettua useamman kanssa.

Näyttelyyn oli ilmoitettu hippasen yli kolmisenkymmentä pembrokea, joista muutama oli poissa. Vili esiintyi nuorten luokassa, saaden kivalla arvostelulla erinomaisen ja tullen luokkansa toiseksi, viralliselta nimeltään Vili on siis Cloudmoore Chance To Design. Sakke oli isänsä kanssa ainoat esitettävät valiot. Saken isä voitti luonnollisesti luokkansa, onhan tuo erinomainen esiintyjä ja näyttävä uros. Sakke tuli toiseksi ja molemmat saivat SAn. Rex-isä oli lopulta paras uros ja Sakke paras uros kaksi. Rexin jo ollessa inttivalio, tuo cacib siis siirtyy Sakelle, joten ensimmäinen kansainvälinen sertifikaatti on nyt sitten plakkarissa, vihdoinkin.

Capri esiintyi tapansa mukaan rauhallisen hienosti ja oli karvattomana erinomainen, voitti luokkansa ja sai SAn. Paras narttu luokassa Capri myös menestyi sijoittuttua neljänneksi kera vara-sertin. On ilo esittää noin helposti esitettävää narttua, joten Capri on tervetullut reissuun jatkossakin.

Saketti jäänee nyt ensikevääseen asti pienelle näyttelytauolle Suomen näyttelyiden osalta. Kahden viikon päästä matkataan ulkomaille ja alkuvuodeksi on suunniteltu Viron reissua, johon ilmoitetaan myös Retu sekä Vili.

Corgit Turuus

Tulin ilmoittaneeksi molemmat äijät Turun kansainväliseen koiranäyttelyyn. Tarkoitus oli saada Sakelle viimeinen serti, koska en ajatellut, että Sakke valioituisi Porvoossa. Toisin kävi ja pötkö pääsikin nyt valioluokkaan. Pemuja oli ilmoitettu hurjat 41 kappaletta ja ajattelin, että mennään nyt vain katselemaan. Kiva käydä kesän "pikkunäyttelyjen" jälkeen isommassakin näyttelyssä ja samalla Retu saisi harjoitusta. Matkasimme yöllä Turkuun kimppakyydillä, johon mahtui mukaan myös nuori ja lupaava brasilianterrieri, Masa.

Pennut oli siirretty toiselle tuomarille ja Retulainen olikin ainut näyttelyyn ilmoitettu pemupentu. Tuomarina toimi venäläinen Marina Ostrovskaya, joka ei ilmeiseti ole edes corgeja Suomessa aikaisemmin arvostellut. Odotuksia ei ollut, tarkoitus oli saada Retu ravaamaan edes pari askelta, sillä aikaisemmin esiintyminen on ollut pomppimista ja haistelua. Retun kasvattajan tytär kokeili esittää Retua kehän laidalla.. no tietenkin se meni satakertaa paremmin kuin minun kanssani. Ehkä Retunen siis esiintyy messarissa ihan hyvin.

Penneli esiintyi taas yhtä aktiivisesti kuin aikaisemmillakin kerroilla. Se pomppi ja hötkyili, mutta ravasi sentään edes puolikehää. Hampaat näytettiin muistaakseni myös ihan hyvin. Arvostelussa oli vain plussaa ja Retu saikin KPn ollen neljännen ja viimeisen kerran ROP-pentu. Retulainen nimittäin täyttää huomenna yhdeksän kuukautta. Ei uskoisi, tuohan on vielä ihan pentu.

 

Sitten oli Saketin vuoro. Tuomari oli sama kuin Paltamossa, Veli-Pekka Kumpumäki, joka pisti Saken pari kuukautta takaperin ROPiksi. Valioita oli luokassa yhteensä viisi, jokainen useamman kuin yhden maan valio - jokainen sai erinomaisen. Loppujen lopuksi Sakke oli valioiden kolmas kera SAn häviten kahdelle kansanväliselle valiolle, joista toinen oli Saken oma isukki. Tuomari sanoi vielä tykkäävänsä Sakesta kovasti, joten linja näytti pitävän. Paras uros-kehässä Sakke sijoittui kolmanneksi, ei hassumpaa näyttelystä johon pemuja oli ilmoitettu yli neljäkymmentä.

Kimppakyytilaisen brassi oli saanut erinomaisen luokkavoiton kera, mutta tänään brasilianterriereillä oli erittäin mielenkiintoinen tuomarisetä, joka antoi kaikille brasseille erinomaisen, mutta ei yhtäkään SAta! Hänen sanojensa mukaan Suomessa ei ollut sen tasoisia brasseja, mihin hän oli tottunut. Koiria oli laidasta laitaan, joten olisi voinut ehkä käyttää laajempaa skaalaa laatuarvosanoissa.

Ensi viikon lauantaina matkaamme Seinäjoelle, johon olen ilmoittanut vain Saken. Muutaman viikon kuin jaksaisi rutistaa niin saisi tämän vuoden näyttelyt purkkiin vihdoinkin. Retun messaria ei lasketa, heh.

Syksy saapuu

Retusta napattiin pitkästä aikaa uudet seisotuskuvat kesken lenkkiä. Kovin helposti tapausta ei paikoillaan saa pysymään, joten rakennekuvia siitä ei ole liiaksi jaksettu ottaa. Ravaamista ollaan nyt alettu harjoitella ihan urakalla sillä suunnitelmista poiketen Retu näyttääkin menevän joulukuussa messariin junnuluokkaan. Saken kanssa saadaan vetää lonkkaa kotosalla sillä Retu matkustaa yhdessä kasvattajan kanssa. Toivottavasti saavat blondin esiintymään, sillä Retu ei ole edes minulle kovin helppo esitettävä.

Marraskuun reissukin alkaa lähestyä. Matkaamme pienellä porukalla nimittäin kohti Balttiaa. Siellä meillä on edessä kaksi näyttelyä, Sakke menee valioihin ja viime tingassa päätin myös laittaa Retun junioriluokkaan. Jos ensivuonna intoa riittää niin katsotaan, jaksetaanko hankkia sille junnuvaliotitteleitä. Jos junnusertejä ei Latvia/Liettuasta nyt tipu niin sitten jätetään homma välistä. Ainakin Latviaan on tietojeni mukaan tulossa myös muita suomalaisia corgeja, joten ehkä joku osaa selittää minulle hieman erilaiset näyttelysäännöt. Ne nimittäin poikkeavat paljon totutusta.

Sakke on jatkanut agilityharjoitteluaan nyt koko syksyn. Kesällä me pidettiin kiireiden vuoksi taukoa. Pötkylä on oppinut hienosti esteet ja kontakti on edelleen mahtavaa. Hieman käsiohjausta on petrattava, koska Sakke on liian oppinut siihen, että sen täytyy kulkea vasemmalla puolella ohjaajaa.

Saken asenne agilityä kohtaan on muuttunut niin, että se on alkanut haukkua mennessään radan läpi. Se ei myöskään muista aina ottaa palkkaa vastaan, oli se sitten mahapulla, nakki tai lelu vaan juoksee suoraan palkan ohi ja odottaa, mitä seuraavaksi tehdään. On hienoa, että se on näin innoissaan, mutta minulla on lieviä vaikeuksia pysyä niin innokkaan koiran perässä. Ainakaan se ei ole perunasäkkinä radalla... ei todellakaan.

Polte olisi joskus osallistua sen kanssa mölli-agilityyn. Kisoihin yritän olla haluamatta, koska ajatettelin pitää tämän vielä vain kivana harrastuksena ilman kisojen "paineita".

Rönnin tanssilava

 
Rönnin tanssilavalla ei oltu tanssimassa vaan pentunäyttelyssä. Paikka sijaitsee Orivedellä, Jyväskylän ja Tampereen välimaastossa. Tuomarina rotukehässä toimi Irina Poletaeva, jolla en aikaisemmin ole käyttänyt kumpaakaan koiraani. Pessimistinä menin siis taas hakemaan "vain sitä KPtä".

Koko päivä satoi ja Retulaisen pesu näytti aivan turhalta. Telttaa ei ollut ja yritin pyyhkeellä peitellä nylonhäkkiä. Pembrokeja oli kehään ilmoitettu kaksi, toinen oli baby-luokassa esitettävä narttupentu. Retu oli hyvin pöydällä ja seisominen siltä sujuu jo ihan hyvin. Ravaamisesta ei tullu taas yhtään mitään, vaan naama piti pitää visusti maassa ja jos haistelu ei kiinnostanut niin sitten laukattiin. Kaikesta huolimatta Retu sai yllätyksekseni kunniapalkinnon niinkuin myös narttupentukin.

Retu ja narttupentu laitettiin kerran ympäri ja valmistauduin henkisesti jo kotiinlähtöön. Ilma oli todela huono, joten se ei olisi haitannut ollenkaan. Mutta kuinkas ollakaan, ROP-ruusuke ojennettiinkin meille, vaikka mielestäni narttu esiintyi vähintään miljoona kertaa paremmin kuin Retu.

Sitten seurasi pitkä odotus ryhmäkehiin. Olisin varmaan lähtenyt kotiin, jos ryhmissä ei olisi toiminut sama tuomari kuin rotukehässä. Retun arvostelu oli varsin mukava, joten ajattelin, että ehkä mahdollisuuksia ryhmäkehässäkin olisi. Retu otti ehkä pari raviaskelta ja pomppi koko isossa kehässä esiintymisen ajan. Seisoa se kuitenkin osasi paremmin kuin suurinosa kanssakilpailijoista. Se ei hievahtanutkaan. Olimme jonon viimeisiä ja tuomari alkoi kätellä porukkaa pois kehästä. Kaksi otettiin jatkoon heti kärkipäästä, belgianpaimenkoira sekä nahkacollie. Sitten tuomari tuli lähemmäs ja kätteli aina vain porukkaa pois kehästä. Lopulta kehässä oli vain kaksi viimeistä - Retu ja Schipperke. Okei?

Belggari ja Schipperke olivat aikaisemminkin menestyneet pentunäyttelyjen ryhmäkehissä. Lopulta kuulutettiin Retun sijoittuneen neljänneksi! Toisin kuulutuksessa oli väärä nimi, nimittäin tuo narttu pembroke, joka oli ollut VSP, heh. Asia saatiin kuitenkin oikaistua ja astelimme maata haistelevan blondi-Retun kanssa neljännelle pankintopallille. Tiedä sitten olisiko sijoitus ollut eri, jos Retu olisi malttanut myös ravata, sillä liikkuahan se osaa ja varsin erinomaisesti ja puhtaasti osaakin. Mutta siitä viis, sijoitus tuli ja se oli kahden koiran omistajalle tärkeintä.