Tuusniemessä

Tänään käville pyörähtämässä Tuusniemen ryhmänäyttelyssä. Sakke ei syönyt oikeastaan mitään aamulla ja sitä kiinnosti ainoastaan maan nuuskiminen. Odotin ettei se kuuntelisi kehässä ollenkaan ja menisi omia menojaan. Syöminen on ollut todella heikkoa ja tämä päivä ollut ehkä "pahin", iltaruoka taitaa jäädä kuppiin kokonaan.

Saavuimme kehänreunalle jo hyvissä ajoin ja ensitöikseen Sakke veti joka suuntaan yritellessään haistella hajuja maassa. Samalla se hajotti näyttelyremmin lukon, jonka olin vaihtanut aikaisemmin. Hyvä kuitenkin, että ennen kehää hajosi eikä sitten kehässä. Sain Anulta onneksi hihnan lainaan. Murkkuilu jatkui koko aamun ja ennen kehään menoa Sakkea alkoi nyppiä, kun samassa luokassa kilpaileva uros tuijotteli sitä vähän matkan päästä. Ensin se kyllä heilutti häntäänsä, mutta kun tuijotukselle ei tullut loppua niin jäykistyi koko koira. Sen jälkeen Saken päivä oli ilmeisesti pilalla ja se ei sietänyt koko koiraa!

Kun menimme laatuarvosteluun, en meinannut saada corgiloa seisomaan. Sitä kiinnosti enemmän "kilpakumppani" edellä. Onneksi tuomari tuli viheltäen katsomaan Saken ilmettä niin se unohti kaiken muun ja otti kontaktin heti tuomariin. Toinen nuorten luokan uros sai EHn ja Sakke ERIn. Kilpailuluokassa se muisti taas, kuka sen kanssa oli kehässä. Sakke ja toinen uros rähähtivät toisilleen kunnolla kesken kehää, auts. Sakke ei ole koskaan rähissyt kenellekään, mutta kerta se on näköjään ensimmäinenkin. Pistän sen murkkuilun ja hyi-en-syö-nartut-kivempia jutun piikkiin.

Sakke sai kuitenkin SAn ja voitti luokkansa. PU kehässä sijoituttiin neljänneksi, joten ei turha reissu kaikesta huolimatta ollenkaan. Paras uros kehässä Sakke taas keräsi itsensä, eivätkä muut koirat sitä häirinneet, ilmeisesti tuo yksi kaveri ei vain mielyttänyt. Elämä on!

Yhteensä pemuja oli ilmotettu näyttelyyn kolmisenkymmentä. Tuomarina oli Ruotsalainen leppoisa mies, Kurt Nilsson ja tässäpä vielä arvostelu, jonka itse yritin kääntää suomeksi:
"Hyvä pää ja ilme. Hyvin sijoittuneet korvat. Kiva kaula ja selkälinja. Erinomaiset kulmaukset. Kiva rintakehä. Hyvä sääriluun kulma sekä hyvät käpälät. Erinomainen liikkuja. Kaunis turkki."  PU4

Nyt jäämme muutaman kuukauden näyttelytauolle ja Sakelta ehtii hyvin mennä nämä syömättömyysviikot ohi. Parempi mieli sitten pötkylällä Lieksassa Toukokuussa!

Lämpenee

Kevättä ilmassa ja myös koira on huomannut sen. Koko alkuviikko on mennyt sen vinkumista kuunnellessa. Aamulla, kun tullaan lenkiltä alkaa hirmuinen vinkuminen ja ulina takaisin ulos. Ruoka menee vielä alas, mutta näykkien. Toivottavasti ei mene jälleen täysin ruokalakkoon niinkuin viime syksynä.

Lumisateita on piisannut, mutta se ei estänyt meitä tänäänkään lähtemästä ulos. Korkkasimme Iso-Valkeisen jään ja lunta olikin niin paljon, että Sakke joutui mönkimään todenteolla päästäkseen eteenpäin. Mukana oli myös naapurini kolmen koiransa Vinnan, Natan ja Nellin kanssa. Nata ja Vinna isoimpina ja pitkäjalkaisina loikkivat hangessa melko tehokkaasti ja Sakke aurasi veteraani Nellille polkua hieman taaempana. Moisen lumessa möyrimisen jälkeen jaksoi vinkuintiaani-Sakkekin pysyä hetken hiljaa sisälle päästyään.

Ensi lauantaina suuntaamme Tuusniemen ryhmänäyttelyyn. Pesaisin Saken tänään ja puhalsin, turkkia sillä näyttää olevan tällä hetkellä vaikka muille jakaa, eikä siitä lähde karvan karvaakaan. Saa nähdä kauan se jaksaa pitää karvansa sillä nyt Tuusniemen jälkeen sillä olisi aikaa nakuilla. Seuraavat näyttelyt meillä onkin sitten vasta toukokuussa Lieksassa.

Pentua katsomassa

Eilen kävimme katsomassa pentuja ja hauska yhteensattuma tapahtui heti ulko-ovella. Edellinen pennunkatsoja oli nimittäin avoni, Teron vanha koulukaveri! He olivat juuri saaneet itse käydä valitsemassa pentunsa.

Paikalla oli useampi pentue yhtaikaa, joten vilinää talossa riitti. Hertta-emo oli oikein leikkisä ja sitä selvästi vähän harmitti, kun pennut veivät kaiken huomion. Reppana heitteli palloa sinne tänne, josko joku häntäkin huomioisi! Penskojen isä oli sata kertaa upeampi kuin kuvissa. Oli kivaa päästä näkemään Bruno ihan näin livenäkin.

Brunon ja Hertan pentue oli oikein vilkas ja yhtään ujoa pentua en nähnyt. Urospentuja oli kolme kappaletta ja otimme kaksi niistä pentuaitauksen ulkopuolelle tutkimaan ympäristöä. Toinen oli hieman vilkkaampi ja toinen rauhallinen köllöttelijä, joka kooltaan hieman pienempi sillä hetkellä. Tämä pienempi oli selvästi lyhyempi rakenteeltaan sekä pään piirto oli leveämpi. Kasvattaja oli ajatellut meille kapeampipiirtoista pentua, joka kooltaan aavistuksen suurempi ja pidempi. Olisin itsekin päätynyt juuri siihen yksilöön. Meille annettiin mahdollisuus vaihtaakin, mutta minusta valinta osui nappiin. Pentueen kolmas urospentu, joka on väriltään tricolor on fluffy.

Pennun sukunimi on Annline's ja pentue on S-pentue, joten mielenkiinnolla odotellaan, mikä sen viralliseksi nimeksi valikoituu. Pentujen sirutus on ensikuun alussa ja hakupäiväksi merkattiin alustavasti 14.3. koska minulla sattuu olemaan koko viikko vapaa, perjantaita lukuunottamatta.

Sakke oli reissussa myös mukana, se sai tehtäväkseen juoksuttaa aikuisia narttuja ulkona. Ensimmäiset tytöt kuin väsyivät, uudet päästettiin ulos. Voi vain arvata, kuinka väsynyt Sakke oli kotiin päästyään. Tulipa tehtyä kunnon lenkki samalla reissulla!

Hihna-avautumista

Sakke on jälleen osoitellut hieman murrosiän merkkejä. Hihnakäytös on välillä ollut yhtä hullunmyllyä ja kun Sakke viikko sitten murahti ensimmäistä kertaa elämässään vastaan tulevalle koiralle päätin, että nyt saa luvan riittää. Moni neuvoi, että hihnasta pitäisi vain ottaa kunnon ote ja tehdä selväksi, ettei vastaantulevaan koiraan oteta mitään kontaktia. Meillä tuo oikeastaan vain lietsoi koko hommaa.

Kävimme Oscarin tehtaanmyymälästä ostamassa ison pussillisen jonkinlaisia koirille tarkotettuja popcorneja. Ovat kuulemma vähärasvaisia, eivätkä sisällä oikeastaan mitään - maistuvat kyllä hyville! Kun corgi on kyseessä, onnistuvat koirien ohittamiset kuin unelma kera ruuan. Oikeastaan kovinkaan montaa toistoa ei tarvittu ja Sakke aika nopeasti hoksasi, että ohittamistilanteet kannattaa mennä kontaktissa.

Tänään tehtiin jonkinlainen läpimurto, kun vastaan tuli irlanninsusikoiran näköinen räksyttävä koira ja Sakke ei viisveisannut koko koirasta, jes. Näköjään ongelmat on helppo korjata, kun niihin vaan puuttuu tarpeeksi ajoissa. En ymmärrä sitä seikkaa, miksi osa koiranlenkittäjistä päästää koiransa silti omani lähelle, vaikka selvästi näkevät, että meillä on koulutustilanne menossa. Onneksi tuo pötkö on niin viisas (tai tyhmä) ettei se huomaa, että toinen koira sitä nuuskii, jos herkku on nokan edessä.

 Pentulaatikossakin sujuu kasvattajan mukaan mukavasti. Penskat täyttivät tänään tasan kolme viikkoa ja kaikilla pojilla tuntuvat kivekset. Nyt vain toivotaan, että ne myös pysyvätkin. Loppuun vielä muutama kuva pennusta, joka olisi meillepäin tulossa. Oikein mukavan näköinen poju!

Kohti kevättä

Pakkasista vihdoin päästiin ja käytiinkin parin tunnin lenkillä Valkeisenlammella. Jäällä näkyi niin paljon jälkiä, että uskaltauduttiin kävelemään ihan keskelle asti. Sakke oli mielissään, kun pääsi vetämään rallia ilman hihnaa. Hiukkasen sillä on paino päässyt taas kohoamaan pakkasten jäljillä, mutta nyt kun lenkkien pituus on taas normaalisoitunut niin paino palautunee itsekseen jälleen sopivaksi. Pistin Saken laihikselle Jyväskylän näyttelyn jälkeen, enkä halua päästää sitä enää samoihin mittoihin.

Tuusniemen ryhmänäyttelyn aikataulutkin ilmestyivät ja pembroket näyttäisivät pyörähtävän kehässä heti aamutuimaan. Yhteensä pemuja kehässä on kolmisenkymmentä. Määrä on mielestäni melko paljon, ottaen huomioon, että kyseessä kuitenkin ryhmis. Meidän pötkylä menee ensimmäistä kertaa nuorten luokkaan ja kyseisen luokan taso on tällä hetkellä korkeahko. Saa nähdä, mitä tuleman pitää.

Pentusuunnitelmat rullaavat melko loistavasti tällä hetkellä, vaikka muutama fluffypentu pentueesta paljastuikin. Viikon päästä sitä pitäisikin pyörähtää kennelillä vihdoin.

Pakkasesta viis

Tänään päästiin pitkästä aikaa ulkoilemaan kunnolla. Pakkasta oli reippaasti, mutta enää ei jaksettu sisällä piileskellä. Sakke selvästi paleli jalkojaan aina välillä, mutta virtaa sillä tuntui riittävän pakkasesta huolimatta ja sinnikkäästi veteli rallia joella. Kävimme kesällä paljon joella uimassa, joten pötkylällä meni hetki aikaa tajua, että jään päällä pysyit nyt kävelemään.

Joen päällä on silta, jossa on käytössä oleva junarata. Vaikka junat kulkivat ihan pään ylitse, ei Sakke näyttänyt hurjasta äänestä välittävän. Sakke on aina sietänyt hyvin kovia ääniä tai sitten sillä vain on niin kivaa, ettei se huomaa, mitä ympärillä tapahtuu.

Jäällä oli hyvin tilaa taas kokeilla tokoilua pitkästä aikaa. Perusasento meillä on näköjään jo aikalailla hallussa ja Sakke käyttääkin takaosaansa melko tehokkaasti, tullessaan sivulle. Palkkatempuksi ajattelin ensin "pupuasentoa", mutta paremmaksi on osoittautunut pyörähdys, josta se on niin innoissaan, että yleensä haukahtaa pyörähtäessään. Nyt, kun ilmat lämpenevät voisi taas alkaa panostamaan siihen seuraamiseen. Corgilo lähtee mallikkaasti seuraamaan, mutta meinaa välillä karata liian eteen. Myös käskystä vapautumista täytyy harjoitella - ja paljon.

Jäätävää

Viime päivien kovien pakkasien johdosta ulkoilu on jäänyt minimaaliseksi. Muutamana aurinkoisena päivänä on yritetty pidempää lenkkiä, mutta herra diivailija on alkanut valittelemaan tassujensa palelumista lähes samantien. Kumma kyllä, puistossa se ei näytä hyisestä ilmasta piittaavan. Huomenna olisi lähtö jälleen Jyväskylän suuntaan, jossa ulkoilukin sujuu helpommin. Pääseehän pötkö juoksemaan pihassa irti niin paljon kuin sielu sietää.

Hiukan mietityttää, miten Saken iho pärjää näillä pakkasilla. Meillä oli syksyllä havaittavissa pientä ihon kuivumista, jonka johdosta Sakke kirjaimellisesti kaljuuntui ja erikoisnäyttelyssä meillä oli nähtävissä kaljunoloinen corgilo. Pidin tuota normaalina karvanlähtönä, mutta joulukuussa sitä oli pakko käyttää eläinlääkärillä, kun epäilin täitä tai muita öttiäisiä. Yöt valvoin, kun heräsin aina Saken raapimiseen.

Lääkäri totesi kuivan ihon ja ihonmuutosia kainalonalueilla. Meille määrättiin Axiluria lievittämään kutinaa ja lisäksi pesu kosteuttavalla shampoolla. Lisäsin ruokavalioon myös megaderm nimisen rasvahappovalmisteen, sillä öljyjähän Sakke on syönyt koko elämänsä, eivätkä ne tässä tapauksessa halunneet auttaa. Kuukaudessa ero oli huomattava ja kutina katosi kokonaan. Toivon mukaan se nyt myös pysyy näin, ainakin turkki on lähes palautunut ja karvaa ei lähde haiventakaan.

Vaikka lekuri aavistelikin ilmaston vaikuttavan ihon kuivumiseen, itse epäilen siihen koiranshampoota, jota käytimme syksyllä. Valitettavasti en nyt muista kyseisen aineen merkkiä - valkoinen pullo, jossa kuvana ikäänkuin paperista taiteltu koirasiluetti, tämä yksilö oli tarkoitettu vaaleille koirille. Olisiko ollut sitten astetta jytkympää tavaraa. Nykyään meiltä löytyy Espree Cucumber Melon Shampoo. Olihan se purkki pakko ostaa, kun etiketissä komeilee pembroke.

Sittenpä hieman muihin asioihin. Suunnitelmissa oli käyttää Sakkea ulkomailla vasta ensi vuonna, mutta Kilposen Jutta sai pääni kääntymään ja näköjään tänä kesänä on luvassa näyttelyreissu hieman kauemmaskin. Koska olen ihan untuvikko näissä ulkomaanreissuissa, pitääkin ottaa selkoa kaikesta mahdollisesta. Passi täytyykin hommata nyt hyvissä ajoin.