Sakesta tuli isä!

Kuva (c) Kennel Tejakes

Koko viikonloppu oli oikeastaan Saken. Perjantaina lähdettiin aamusta ajamaan kohti Helsingin satamaa, avokin ja Helin kanssa. Minulla mukana oli Sakke ja Retu, Helillä Vili-pemu. Määränpäänä oli Tallinnan kaksipäiväinen kaikkien rotujen näyttely.

Satamassa huomasin tekstiviestin, jossa Jutta kertoi Mayan olevan eläinlääkärissä leikeltävänä. Pennut oli aika auttaa maailmaan, kohtu oli niin pinkeänä ettei se supistunut tarpeeksi. Seurasi elämäni yksi pisimmistä tunneista. Viimein kuitenkin tuli ilmoitus, että Maya voi hyvin. Uusia nakin alkuja maailmaan saapui kokonaista seitsemän! Ensin lääkäri oli ilmoittanut sukupuolijakaumaksi 6u ja 1n, mutta loppujen lopuksi oikea jakauma on siis 4u 3n. On siinä tohinassa tainnut lekurilta mennä tytöt ja pojat sekaisin. Tuon uutisen jälkeen näyttelyjännitys hävisi kokonaan, eikä oikeastaan enää edes kiinnostanut, mitä reissulta kotiin tuodaan. Olen jo hetken aikaa jännittänyt pentujen syntymistä niin paljon, että oli helpotus kuulla, että kaikki oli hyvin. :)

Maikki-mamma hoitaa pentujaan vastuullisesti, hyvä jos malttaa edes pissalla käydä. Ehkä saamme maailman parhaista nakeista lisää kuvia myöhemmin!

Virossa majoituimme City Hotel Portukseen satamassa, joka oli ihan kiva hotelli. Pois lukien känniset suomalaiset, joita poliisit aika ajoin hakivat pois. Lauantaina kehässä toimi tuomarina Galina Zhuk Valkovenäjältä. Retu oli luokkansa ainut, koska toinen ilmoitettu junioripoika oli poissa. Retulainen sai SAn ja J-SERTn ollen myös loppujen lopuksi rotunsa paras juniori.

Alunperin reissun tarkoitus oli hakea Retulle puuttuvat junnusertit ja käyttää Sakkea kehässä siinä siivellä. Sakke päätti kuitenkin repäistä ja olikin paras uros saaden sertifikaatin ja tullen Viron muotovalioksi. Lopuksi Sakke oli myös ROP ja RYP-4. Sunnuntaina uunituore isukki oli myös rotunsa paras ja Retulainen sai erittäin hyvän, joka tarkoittaa sitä, että meidän on käytävä Virossa vielä kerran kesän aikana. Vilikin sai kotiinviemisiä, sillä se nappasi sunnuntaina ihka ensimmäisen sertin! Tuomarina oli Katarzyna Fizdon Puolasta, joka sijoitti Saketin edellisenä päivänä ryhmäkehissä.

Sakke RYP-4, klikkaamalla isommaksi.

Hengissä ollaan!

Hups, onpas viime päivityksestä jo aikaa. Jonkin verran on jo ehtinyt tapahtuakin. Retun tulokset tulivat Kennelliitolta alkuviikosta pienen puhelinsoiton jälkeen. Toisaalta puhelimen päässä valuuteltiin ettei luustokuvia ole vielä edes katsottu, mutta illalla ne olivat putkahtaneet koiranettiin ja lausuntopäivänä oli viime viikon perjantai, että joopajoo. Retun kyynäret tulivat liitolta 0/0 ja lonkat D/D niinkuin arvelinkin. Lonkat olivat muuten siistit, mutta niissä on löysyyttä. Peruscorgi siis Retukin!

Tässä välissä haluaisin oikaista pienen "huhun", jonka kuulin jo aikaa sitten. Ilmeisesti tuo juttu liikkuu ja elää edelleenkin, koska kuulin siitä taas tänään. Sakke on astunut elämänsä aikana vain yhden nartun, joka on kaikesta päätellen vahvasti tiineenä. Sakke siis ei ole jättänyt yhtään narttua tyhjäksi. Vihjaisin aikaisemmissa blogiteksteissäni astutuksesta, joka siirtyy hamaan tulevaisuuteen ja se todellakin tarkoitti sitä. Se siirtyi Sakesta riippumattomista asioista, piste.

Viime päivityksen jälkeen käytiin MiliaMilla Latvissa näyttelyssä, jossa Saketti oli paras uros kakkonen. Joudumme näin tekemään vielä ainakin yhden reissun Latvian puolelle. Virossa Sakke oli valioiden kolmas sertifikaatin arvoisella ja Retu voitti junioriluokan saaden J-SERTn. Jälkimmäisen takia tuolle reissulle varsinaisesti lähdettiinkin, joten tavoite saavutettiin. Samalla Retu voitti tietämättäni myös tittelin JWCUP-13, jota ei SKL valitettavasti vahvista. Olisihan tuommoinen "wc-up" -titteli ollut aika hieno... ;) Seuraava Balttian reissu kolkuttelee jo ovella. Tavoitteena saada Retulaiselle puuttuvat junnusertit. Sakke tietenkin lähtee myös mukaan ja katsotaan tärppääkö sillä tällä kertaa.

Maya, kuva (c) Jutta Kilponen

Jutta kertoi, että Maya lähti kasvattajan luokse eilen, vuorokausia on tänään 53. Nyt vain jännityksellä odottelemme synnytysta ja toivotaan, että kaikki sujuu mallikkaasti.

52 vrk, kuva (c) Jutta Kilponen

Lonkkia ja pentuja, siitä on tämä viikko tehty

Tulin varanneeksi Retulle läpivalaisuajan kuun ensimmäiselle päivälle. Vastaanotolla selvisi, että silloin tiskillä ollut ihminen oli varannut ajan väärälle kuukaudelle, mutta meidät otettiin siitä huolimatta sisään. Retu nukutettiin Butorfanol nimisellä aineella, jolla on nykyään seitsemän vuorokauden varoaika (kts. Kennelliitto). Kuvaus ei siis vaikuta ensiviikon reissuun.

Retulainen nukutettiin ja minut passitettiin pariksi tunniksi kotiin. Paikka oli eri kuin se, missä Sakke kuvattiin. Siellä sain olla mukana kuvauksessa. Muutama tunti kotona kului varsin verkkaisesti, kävimme Saken kanssa Best In:n tehtaanmyymälässä täydentämässä pakastinta ja ajoimme sieltä takaisin Jynkän eläinlääkärille. Retu oli kuvattu ja oli aika katsoa kuvia.

Heti, kun lääkäri lätkäisi kuvat ruudulle, tokaisin "onpa löysät, noihan on Deet". Eläinlääkäri ei tätä allekirjoittanut täysin, vaan totesi maljojen olevan siistit. Löysyyttä hänen mielestäänkin löytyi, mutta totesi, että kuvat näyttävät ihan samalta kuin muidenkin corgien, joita hän on kuvannut. Niin tai näin, minusta ne silti ovat deetä, kunnes toisin todistetaan. Tietenkin täytyy ottaa huomioon, että verkkokalvoilleni on piirtynyt tarkasti Saken lonkkakuvat, joissa ei ollut löysyyttä yhtään. Kyynäret olivat priimat, samoin koko selkä, joka kuvattiin epävirallisesti. Nyt vain odottelemme liiton mielipidettä lonkkien suhteen.

Kemin suuntaan kuuluu hyvää, nimittäin Maya näyttäisi nyt siltä, että se on tiineenä.

Maya bussissa, 32 vrk. Kuva (c) Jutta Kilponen

32 vrk. Kuva (c) Jutta Kilponen

Sori Jutta, että laitoin nää dösä-kuvat, mutta näissä näkyy niin hyvin. ;) Mielenkiintoista nähdä, monta pupeloa tuohon kupuun mahtuu, kun maha on jo noin selvästi esillä.

Agility piti startata tässä kuussa, mutta pitkien työharjoittelupäivieni takia se näköjään jää keväälle. Tauko tekee terää sanotaan, vaikka kentälle hinguttaisiin jo kovasti.

Blondin synttärit

Retu täytti keskiviikkona kokonaisen vuoden. Kovasti se on jo aikuisen näköinen, kokoa on saman verran kuin Sakella vaikkei se vielä yhtä leveä olekaan. Korvien väli on samaa luokkaa kuin neljäkuukautisella pennelillä, mutta ehkä Retulainen haluaa ensin kehittyä fyysisesti! Lapsekas olemus on ihan ok, mutta välillä hiukan hermoja raastavaa. Ainakin kettueläin pitää pentukuumeen loitolla. Sitä tarvitaan, kun Sakesta mahdollisesti tulee isä kuukauden kuluttua. Maya-tyttösen nisissä on tapahtunut muutoksia ja maitorauhaset ovat alkaneet turvota. Ehkä sitä pessimistinä uskalaisi jo vähän jotain toivoakin!

Retulle en mitään erikoisia kekkereitä syntymäpäivän johdosta järjestänyt. Ruuaksi se sai erikoisherkkua ja torstaina sillä oli rokotuksen lisäksi silmä- ja polvitarkastus Puijon Yksityisellä Eläinlääkäriasemalla. Voin suositella paikkaa kaikille silmätarkastusta suunnitteleville, tänään oli ollut joukkotarkastus täällä Kuopiossa toisessa eläinlääkärissä, joka osoittautui kalliimmaksi kuin tuolla Puijolla.

Retu oli reippaana jo heti aamulla ja eläinlääkärin pihalla se veti suoraan ovesta sisälle. Viime käynnistä on aikaa, joten hauskaa, että blondi tunnisti heti, mihin ollaan menossa. Odotustilassa se huusi innoissaan, kun paikalla oli niin paljon ihmisiä. Tipat laitettiin heti tiskillä, sillä kuulemma corgit eivät kuulu enää niihin rotuihin, joiden silmät katsotaan valolla ennen tippoja. Saken silmät vielä tutkittiin "tällä menetelmällä". Tippoja oli innokkaan pennelin silmiin hankala laittaa - Retua kutsutaan meillä vielä pennuksi. Punainen paholainen yritti rimpuilla ja peruuttaa. Viimein pääsimme lääkärin huoneeseen ja jännitin jo, miten hankalaa silmien katsominen tulisi olemaan, kerta tippojakaan ei meinattu saada osumaan. Tulin samalla siihen tulokseen, että olisi mielekkäämpää täyttää ne kaikki paperit jo kotona ennen tarkastusta...

Lääkäri totesi heti alkuun, että onpas innokkaan oloinen kaveri. Nostin Retun pöydälle ja blondi meinasi tulla sieltä heti alas, kun kiva elänlääkäri käveli liian kauas. Polvet katsottiin ensin ja kauan lääkärisetä niitä pyörittelikin, mutta totesi sitten kaiken olevan kunnossa. Silmiä katseltiin hirmu tarkasti. Myös Saken silmiä lääkäri tutki kauan ja totesi silloin, että joukkotarkastukset ovat humpuukia, kun niissä usein jää paljon huomaamatta. Retun silmät todettiin täysin puhtaiksi, jee! Sitten vain rokotus niskaan, joka saatiinkin laitettua kivuttomasti. Blondi ei tajunnut mitään.

Retu läpivalaistaan ihan lähiaikoina. Se liikkuu puhtaasti suunnasta kuin suunnasta, mutta on ihan arpapeliä, mitä kirjaimia sieltä tulee. Nykyään koirahommat keskittyvät siihen, kun jännityksellä odottelemme Mayan mahan kasvamista. Mahdollisia tiineyspäiviä takana on 26 vrk.

Aloitus vuoteen 2013

Alkuvuosi ollaan elelty rauhassa - ilman menoja tai muita kiireitä. Tuntuu, että aamuisin on vaikea nousta ylös ja tämä on koskenut myös koiria. Aikaisemmin olen käyttänyt koiria herätyskellona silloin, kun aamulla ei ole kiirettä. Niihin ei kuitenkaan ole enää luottamista, sillä muutamana aamuna pötkylät ovat vedelleet sikeitä kahteentoista asti ilman merkkejä siitä, että ulkona voisi käydä tekemässä tarpeetkin.

Saken treffit toisen nartun kanssa siirtyivät tulevaisuuteen. Näitä sattuu. Nyt keskitytään täysillä Mayan mahdollisiin pentuihin ja tyttö osoitteleekin hieman mahdollisen tiineyden merkkejä. Vuorokausia astutuksesta on nyt tasan 18, joten ehkä ensiviikolla merkit ovat vieläkin selvemmät. Voihan olla, että Maya huiputtaa meitä kaikkia ovelalla valeraskaudella, mutta katsotaan, mitä tuleman pitää.

 

Retulainen täyttää ensiviikolla vuoden. Seuraavana päivänä sillä onkin rokotus sekä silmä- ja polvitarkastus. Ajattelin, että tarkastuksen jälkeen varaan sille samantien ajan läpivalaisuun. Joidenkin mielestä nuori ikä alentaa lonkkatulosta, mutta ainahan sen voi kuvata myöhemmin uudelleen, jos siltä tuntuu. Minulle on pääasia, että lonkkamaljat ovat siistit ilman nivelrikkoa - kirjaimesta viis.

Kolmen viikon päästä starttaa niin sanottu näyttelykausi meidän osaltamme. Matkaamme Miliamilla ensin Latviaan, Valmieran kaikkien rotujen näyttelyyn. Tähän näyttelyyn osallistuu vain Sakke, koska Retulla on jo juniori sertifikaatti kyseisestä maasta. Sunnuntaina jatkamme molempien pötköjen kanssa Tallinnan kansainvälisessä koiranäyttelyssä, johon taitaakin olla tulossa melkoisesti meitä suomalaisia. Koko matkan tavoitteena on saada Retulaiselle juniori sertifikaatti Virosta.

Toivotaan, että kelit vähän lauhtuvat niin pääsee taas kunnollisille lenkeille. Meinaa koirilla mennä tassujen nosteluksi, jos ulkoilmassa viihdytään pidemmän aikaa.

Busy boy

Vuoden viimeiset viikot ovat olleet hyvin hektisiä ja siihen on liittynyt paljon reissaamista. Joulun jälkeen matkasimme Kauhajoelle, jossa sijaitsee Neminoff's niminen pemukennel. Toki sielläkin piti päästä käymään. Kasvattaja Anu oli muuttanut tilavaan omakotitaloon, jonka ympärillä riitti koirille tilaa juosta. Peltoja peltojen perään. Neminoff'sin kasvattajalla oli kolmen oman pembroken lisäksi hoidossa pembroke ja cardigan. Eli kun omani tähän ynnätään, saman katon alla nukkui yhteensä 7 corgia.

Sakke innostui jostain syystä cardigan pennusta, Irmasta. Se olisi ollut koko ajan leikkimässä tämän kanssa. Retulla vaan on sen verran kova paimennusvietti, että se aloitti saman tien huutokonsertin, kun Sakke alkoi riehumaan. Retu on ollut aina todella haukkuherkkä ja se haukkuu kaiken postinkantajasta asti. Mörköikäkin vaikuttaa tietenkin asiaan. Hauskaa, kuinka sen henkinen kehitys on ollut paljon hitaampaa kuin Sakella. Sakke otti ensimmäisen kerran yhteen toisen uroksen kanssa jo puolivuotiaana, kun Retu taas hyvä jos ymmärtää, mitä merkkaaminen on. Fyysisesti Retu taas on paljon kehittyneempi kuin Sakke vuoden iässä.

Retulainen täyttää loppukuusta jo vuoden, mihin se aika oikein on hujahtanut. Syntymäpäivälahjakin sille tuli hankittua, nimittäin silmä- ja polvitarkastus on heti seuraavana päivänä. Toivotaan, että kaikki on niinkuin pitääkin.

Uutena vuotena oli tarkoitus lähteä Jyväskylään juhlistamaan vuodenvaihdetta, mutta suunnitelmiin tulikin yllättäen muutos. Maya-tyttönen päätti aloittaa juoksunsa ennen joulua ja tärpit osuivat uuden vuoden aatolle, joten avokki lähti Retun kanssa kaksistaan keskisuomeen ja minä jäin nuorenparin kanssa kotiin. Koska kyseessä oli kaksi ensikertalaista koiraa ja ensikertalainen uroksenomistaja, sain hyvää apua Kuopion corgikasvattajalta Sarilta. Kiva, että hän jaksoi tulla auttamaan rakettejen räiskyessä taivaalle. Sain arvokasta neuvoa, josta on paljon hyötyä jatkossa. Helmikuussa selvinnee ovatko pullat uunissa vai ei. Pennut syntyvät Oulun suuntaan.

Sakke & Maya Kemissä viime kesänä, kuva (c) Jutta Kilponen

Vuoden viimeinen

Riehakasta Joulua! Toivoo, Sakke & Retu + henkilökunta

Vuoden viimeinen blogipäivitys. Kuukausi on mennyt opinnäytetyön merkeissä, eikä aikaa juuri ole jäänyt blogin ylläpitämiseen. Opparikiireet ovat nyt kuitenkin mennyttä päivää.

Kuun vaiheessa vierailimme Cloudmoore kennelissä katsomassa Essun pentuja, siis vain katsomassa. Se uros pentu, joka jäi silloin kivesvikaiseksi olisi myös ollut Essun penska. Essu on kovin aikuistunut vuodessa ja sen pennut olivat kaikki oikein kivoja, varsinkin "sijoitukseen menevä" Suffeli, jolle ei vielä sijoituskotia ole löytynyt. Ehkä se siis vahingossa jää Piialle asumaan, heh.

Retu pyörähti pari viikkoa sitten Helsingin voittaja-näyttelyissä saaden molempina päivinä ERInomaisen sekä lupaavat arvostelut. Nuo olivat siis Retun ensimmäiset viralliset kehät täällä Suomessa. Seuraava kerta on vasta maaliskuussa, Rautalammen ryhmänäyttelyssä.

Retu oli näyttelyreissulla torstaista sunnuntaihin, Sakke oli varsin mielissään, kun Retu tuli takaisin kotiin. Painia olohuoneen matolla riitti. Kiva nähdä, että ne tulevat niin hyvin juttuun, vaikka Retu onkin jo niin suuri, että Sakke tajuaa sen varmasti jo urokseksi.

Tänään uskaltauduimme ensimmäistä kertaa lammen jäälle kävelemään. Niitä kävelyjä onkin jo odotettu. Luontopolut, maastot metsässä sekä rinne ovat nyt hiihtäjien ja laskettelijoiden valtaamia. Kumma vain kuin täällä sattuu olemaan koiraihmisiä enemmän kuin hiihtäjiä. Hiihtoladuille ei tietenkään saa koiria viedä, jos ei halua saada äkäisiä hiihtäjä-mummoja niskaansa. Kyllähän sen ymmärtää, että he eivät halua koirien kävelevän latujen päällä, mutta osa pitää koiransa hihnassa, visusti pois ladun päältä.

Itse en pidä lenkeistä, jossa koiraa kävelytetään hihnassa tasaisella tiellä monta kilometriä, joten mukavaa päästää koirat nyt kestävälle jäälle juoksemaan. Sakke jonkin verran diivailee näin paukkupakkasilla ja tuntuu nuolevan etujalkojaan, eikä juokseminen niin innosta. Blondi-Retu tuskin huomaa jalkojensa palelemista.