Blondin synttärit

Retu täytti keskiviikkona kokonaisen vuoden. Kovasti se on jo aikuisen näköinen, kokoa on saman verran kuin Sakella vaikkei se vielä yhtä leveä olekaan. Korvien väli on samaa luokkaa kuin neljäkuukautisella pennelillä, mutta ehkä Retulainen haluaa ensin kehittyä fyysisesti! Lapsekas olemus on ihan ok, mutta välillä hiukan hermoja raastavaa. Ainakin kettueläin pitää pentukuumeen loitolla. Sitä tarvitaan, kun Sakesta mahdollisesti tulee isä kuukauden kuluttua. Maya-tyttösen nisissä on tapahtunut muutoksia ja maitorauhaset ovat alkaneet turvota. Ehkä sitä pessimistinä uskalaisi jo vähän jotain toivoakin!

Retulle en mitään erikoisia kekkereitä syntymäpäivän johdosta järjestänyt. Ruuaksi se sai erikoisherkkua ja torstaina sillä oli rokotuksen lisäksi silmä- ja polvitarkastus Puijon Yksityisellä Eläinlääkäriasemalla. Voin suositella paikkaa kaikille silmätarkastusta suunnitteleville, tänään oli ollut joukkotarkastus täällä Kuopiossa toisessa eläinlääkärissä, joka osoittautui kalliimmaksi kuin tuolla Puijolla.

Retu oli reippaana jo heti aamulla ja eläinlääkärin pihalla se veti suoraan ovesta sisälle. Viime käynnistä on aikaa, joten hauskaa, että blondi tunnisti heti, mihin ollaan menossa. Odotustilassa se huusi innoissaan, kun paikalla oli niin paljon ihmisiä. Tipat laitettiin heti tiskillä, sillä kuulemma corgit eivät kuulu enää niihin rotuihin, joiden silmät katsotaan valolla ennen tippoja. Saken silmät vielä tutkittiin "tällä menetelmällä". Tippoja oli innokkaan pennelin silmiin hankala laittaa - Retua kutsutaan meillä vielä pennuksi. Punainen paholainen yritti rimpuilla ja peruuttaa. Viimein pääsimme lääkärin huoneeseen ja jännitin jo, miten hankalaa silmien katsominen tulisi olemaan, kerta tippojakaan ei meinattu saada osumaan. Tulin samalla siihen tulokseen, että olisi mielekkäämpää täyttää ne kaikki paperit jo kotona ennen tarkastusta...

Lääkäri totesi heti alkuun, että onpas innokkaan oloinen kaveri. Nostin Retun pöydälle ja blondi meinasi tulla sieltä heti alas, kun kiva elänlääkäri käveli liian kauas. Polvet katsottiin ensin ja kauan lääkärisetä niitä pyörittelikin, mutta totesi sitten kaiken olevan kunnossa. Silmiä katseltiin hirmu tarkasti. Myös Saken silmiä lääkäri tutki kauan ja totesi silloin, että joukkotarkastukset ovat humpuukia, kun niissä usein jää paljon huomaamatta. Retun silmät todettiin täysin puhtaiksi, jee! Sitten vain rokotus niskaan, joka saatiinkin laitettua kivuttomasti. Blondi ei tajunnut mitään.

Retu läpivalaistaan ihan lähiaikoina. Se liikkuu puhtaasti suunnasta kuin suunnasta, mutta on ihan arpapeliä, mitä kirjaimia sieltä tulee. Nykyään koirahommat keskittyvät siihen, kun jännityksellä odottelemme Mayan mahan kasvamista. Mahdollisia tiineyspäiviä takana on 26 vrk.

Aloitus vuoteen 2013

Alkuvuosi ollaan elelty rauhassa - ilman menoja tai muita kiireitä. Tuntuu, että aamuisin on vaikea nousta ylös ja tämä on koskenut myös koiria. Aikaisemmin olen käyttänyt koiria herätyskellona silloin, kun aamulla ei ole kiirettä. Niihin ei kuitenkaan ole enää luottamista, sillä muutamana aamuna pötkylät ovat vedelleet sikeitä kahteentoista asti ilman merkkejä siitä, että ulkona voisi käydä tekemässä tarpeetkin.

Saken treffit toisen nartun kanssa siirtyivät tulevaisuuteen. Näitä sattuu. Nyt keskitytään täysillä Mayan mahdollisiin pentuihin ja tyttö osoitteleekin hieman mahdollisen tiineyden merkkejä. Vuorokausia astutuksesta on nyt tasan 18, joten ehkä ensiviikolla merkit ovat vieläkin selvemmät. Voihan olla, että Maya huiputtaa meitä kaikkia ovelalla valeraskaudella, mutta katsotaan, mitä tuleman pitää.

 

Retulainen täyttää ensiviikolla vuoden. Seuraavana päivänä sillä onkin rokotus sekä silmä- ja polvitarkastus. Ajattelin, että tarkastuksen jälkeen varaan sille samantien ajan läpivalaisuun. Joidenkin mielestä nuori ikä alentaa lonkkatulosta, mutta ainahan sen voi kuvata myöhemmin uudelleen, jos siltä tuntuu. Minulle on pääasia, että lonkkamaljat ovat siistit ilman nivelrikkoa - kirjaimesta viis.

Kolmen viikon päästä starttaa niin sanottu näyttelykausi meidän osaltamme. Matkaamme Miliamilla ensin Latviaan, Valmieran kaikkien rotujen näyttelyyn. Tähän näyttelyyn osallistuu vain Sakke, koska Retulla on jo juniori sertifikaatti kyseisestä maasta. Sunnuntaina jatkamme molempien pötköjen kanssa Tallinnan kansainvälisessä koiranäyttelyssä, johon taitaakin olla tulossa melkoisesti meitä suomalaisia. Koko matkan tavoitteena on saada Retulaiselle juniori sertifikaatti Virosta.

Toivotaan, että kelit vähän lauhtuvat niin pääsee taas kunnollisille lenkeille. Meinaa koirilla mennä tassujen nosteluksi, jos ulkoilmassa viihdytään pidemmän aikaa.

Busy boy

Vuoden viimeiset viikot ovat olleet hyvin hektisiä ja siihen on liittynyt paljon reissaamista. Joulun jälkeen matkasimme Kauhajoelle, jossa sijaitsee Neminoff's niminen pemukennel. Toki sielläkin piti päästä käymään. Kasvattaja Anu oli muuttanut tilavaan omakotitaloon, jonka ympärillä riitti koirille tilaa juosta. Peltoja peltojen perään. Neminoff'sin kasvattajalla oli kolmen oman pembroken lisäksi hoidossa pembroke ja cardigan. Eli kun omani tähän ynnätään, saman katon alla nukkui yhteensä 7 corgia.

Sakke innostui jostain syystä cardigan pennusta, Irmasta. Se olisi ollut koko ajan leikkimässä tämän kanssa. Retulla vaan on sen verran kova paimennusvietti, että se aloitti saman tien huutokonsertin, kun Sakke alkoi riehumaan. Retu on ollut aina todella haukkuherkkä ja se haukkuu kaiken postinkantajasta asti. Mörköikäkin vaikuttaa tietenkin asiaan. Hauskaa, kuinka sen henkinen kehitys on ollut paljon hitaampaa kuin Sakella. Sakke otti ensimmäisen kerran yhteen toisen uroksen kanssa jo puolivuotiaana, kun Retu taas hyvä jos ymmärtää, mitä merkkaaminen on. Fyysisesti Retu taas on paljon kehittyneempi kuin Sakke vuoden iässä.

Retulainen täyttää loppukuusta jo vuoden, mihin se aika oikein on hujahtanut. Syntymäpäivälahjakin sille tuli hankittua, nimittäin silmä- ja polvitarkastus on heti seuraavana päivänä. Toivotaan, että kaikki on niinkuin pitääkin.

Uutena vuotena oli tarkoitus lähteä Jyväskylään juhlistamaan vuodenvaihdetta, mutta suunnitelmiin tulikin yllättäen muutos. Maya-tyttönen päätti aloittaa juoksunsa ennen joulua ja tärpit osuivat uuden vuoden aatolle, joten avokki lähti Retun kanssa kaksistaan keskisuomeen ja minä jäin nuorenparin kanssa kotiin. Koska kyseessä oli kaksi ensikertalaista koiraa ja ensikertalainen uroksenomistaja, sain hyvää apua Kuopion corgikasvattajalta Sarilta. Kiva, että hän jaksoi tulla auttamaan rakettejen räiskyessä taivaalle. Sain arvokasta neuvoa, josta on paljon hyötyä jatkossa. Helmikuussa selvinnee ovatko pullat uunissa vai ei. Pennut syntyvät Oulun suuntaan.

Sakke & Maya Kemissä viime kesänä, kuva (c) Jutta Kilponen

Vuoden viimeinen

Riehakasta Joulua! Toivoo, Sakke & Retu + henkilökunta

Vuoden viimeinen blogipäivitys. Kuukausi on mennyt opinnäytetyön merkeissä, eikä aikaa juuri ole jäänyt blogin ylläpitämiseen. Opparikiireet ovat nyt kuitenkin mennyttä päivää.

Kuun vaiheessa vierailimme Cloudmoore kennelissä katsomassa Essun pentuja, siis vain katsomassa. Se uros pentu, joka jäi silloin kivesvikaiseksi olisi myös ollut Essun penska. Essu on kovin aikuistunut vuodessa ja sen pennut olivat kaikki oikein kivoja, varsinkin "sijoitukseen menevä" Suffeli, jolle ei vielä sijoituskotia ole löytynyt. Ehkä se siis vahingossa jää Piialle asumaan, heh.

Retu pyörähti pari viikkoa sitten Helsingin voittaja-näyttelyissä saaden molempina päivinä ERInomaisen sekä lupaavat arvostelut. Nuo olivat siis Retun ensimmäiset viralliset kehät täällä Suomessa. Seuraava kerta on vasta maaliskuussa, Rautalammen ryhmänäyttelyssä.

Retu oli näyttelyreissulla torstaista sunnuntaihin, Sakke oli varsin mielissään, kun Retu tuli takaisin kotiin. Painia olohuoneen matolla riitti. Kiva nähdä, että ne tulevat niin hyvin juttuun, vaikka Retu onkin jo niin suuri, että Sakke tajuaa sen varmasti jo urokseksi.

Tänään uskaltauduimme ensimmäistä kertaa lammen jäälle kävelemään. Niitä kävelyjä onkin jo odotettu. Luontopolut, maastot metsässä sekä rinne ovat nyt hiihtäjien ja laskettelijoiden valtaamia. Kumma vain kuin täällä sattuu olemaan koiraihmisiä enemmän kuin hiihtäjiä. Hiihtoladuille ei tietenkään saa koiria viedä, jos ei halua saada äkäisiä hiihtäjä-mummoja niskaansa. Kyllähän sen ymmärtää, että he eivät halua koirien kävelevän latujen päällä, mutta osa pitää koiransa hihnassa, visusti pois ladun päältä.

Itse en pidä lenkeistä, jossa koiraa kävelytetään hihnassa tasaisella tiellä monta kilometriä, joten mukavaa päästää koirat nyt kestävälle jäälle juoksemaan. Sakke jonkin verran diivailee näin paukkupakkasilla ja tuntuu nuolevan etujalkojaan, eikä juokseminen niin innosta. Blondi-Retu tuskin huomaa jalkojensa palelemista.

Viimeinkin vapaa viikonloppu

Muutama viime viikonloppu ollaan otettu melko lunkisti. Aikaa on vietetty Lievestuoreella avokin vanhemmilla ilman näyttelyhömpötyksiä. Tuntuu ihan mukavalta ajatella, että seuraavat pitkät reissut menevät "pitkälle" ensivuoteen. Sakke taitaa seuraavan kerran pyöriä Suomen kehissä vasta huhtikuussa. Retun kanssa juostaan lähialueen ryhmikset läpi ja niitä näyttääkin olevan useampi ensi keväänä. Mutta se niistä kehistä.

Maanantaisin Sakke on käynyt Musti ja Mirri -areenalla agilityssä. Ollaan tultu pitkälti siihen lopputulokseen, että Sakke ei enää edisty ilman ammattilaisen ohjausta. Olemme siis käyneet hallilla pienellä porukalla harjoittelemassa, ilman ohjaajaa. Pitää siis harkita, josko homma jatkuisi Retun kanssa ja Sakke pääsisi johonkin ryhmään treenaamaan. Agility jää tauolle joululuuksi, joten aikaa on miettiä. Sakke osaa, minä en. Joten ammattilaisen neuvo tulisi enemmän kuin tarpeeseen. Kisoja ei olla mietitty ollenkaan, pidetään siis edelleen vain kivana harrastuksena heh.

Retu täytti perjantaina jo 10 kuukautta ja painoa sillä on noin 12,5 kiloa. Sakke painaa tällä hetkellä hieman yli kilon enemmän, joten taitaa pojista tulla melko samankokoisia, vaikka Retu vaikutti luustoltaan melko kevyeltä jokin aika sitten. Olen myös pohtinut sen terveystutkimuksia ensivuotta ajatellen. Corgithan menevät PEVISAan ensivuoden alusta ja jokainen jalostukseen käytetty pötkylä on pakko kuvata kyynärien ja lonkkien osalta. Olisinhan minä toki kuvannut Retun ilman tuota "pakkoakin".

Kiva nähdä, miltä pemujen lonkkatulokset alkavat näyttämään. Minusta on hassua, että corgien lonkkien "perustulosta" on pidetty Cnä tai Dnä. Nyt kun niitä on loppuvuotta kohti kuvattu enemmän niin tuo ei ainakaan minusta pidä enää paikkaansa. Paljon Btä on tuloksissa ja hyvä niin! Tottahan on, ettei corgeilla ole nivelrikkoa oikeastaan ollenkaan, mutta ajattelen ettei myöskään löysyys lonkkamaljassa ole normaalia. Siihen, vaikuttaako lonkkamaljan löysyyteen perimä vai muut tekijät, en ota kantaa. Mutta takaisin Retulaiseen. Suunnittelin, että se pääsee yksivuotislahjaksi tammikuussa viralliseen silmä- sekä polvitarkastukseen. Tämän jälkeen mietin, varaanko sille suoraan ajan läpivalaisuun vai saako se odottaa vielä puolisen vuotta.

 

Kuvissa Retulainen noin 10 kuukautta. Etujalat harmillisesti hieman edessä, mutta käy silti selväksi se, että riiviö kasvaa edelleen tasaisen varmasti. Liikkua se osaa silloin kuin haluaa - edelleen.

Vaikeuksien kautta voittoon

 

Balttian matka oli varsin mielenkiintoinen muiltakin kuin näyttelyiden osalta. Kaikki ei mennyt aivan suunnitelmien mukaan, mutta hengissä palattiin tuliaisten kera - se on pääasia!

Matka Kuopiosta Helsinkiin sujui ihan kivasti, muutamalla huoltoasemalla pysähdyttiin. Helsingin keskustassa ajo oli kuitenkin tavan mukaan ihan syvältä. Navigaattorin neuvonnasta huolimatta ei osattu kääntyä satamaan johtavalle tielle vaan pyörittiin pitkin keskustaa autojen tööttäillessä. Toisaalta ajoimme mielestämme liikennesääntöjen mukaan emmekä liian hitaasti, joten syytä tuolle tööttäämiselle ei keksitty. Ilmeisesti olisi pitänyt ajaa punaisia päin ja reippaasti ylinopeutta niin se olisi pääkaupunkilaisille kelvannut.

Laivaan ajaminen ei ollut niin vaikeaa kuin luulin ja laivassa saimme tasata pari tuntia hengitystämme. Hieman itseä jännitti jättää koirat autoon kahdeksi tunniksi, minkä laivamatka kesti. Mutta taisivat molemmat pötkylät brasilianterrierin kera nukkua koko matkan rauhallisesti. Totesimme, että taisi reissun ns. vaikein osuus olla nyt ohi. Olisikin ollut.

Tallinnassa ajaminen oli kohtuu helppoa, mutta Latviassa huomasimme, ettei navigaattori ollut aina oikeassa nopeusrajoitusten suhteen. Rajoitukset saattoivat muuttua ilman, että siitä ilmoitettiin selvällä kyltillä. Peltipoliisihan siinä jossain kohtaa räpsähti, vauhtia oli hippasen yli 70km/h. Eivät nuo kai yleensä laskuta mitään ulkomaalaisilta, mutta katsotaan tuleeko postia.

Laiva oli Tallinnassa perillä noin klo 1:00 yöllä ja ajoimme kohti Liettuaa koko yön. Kaunakseen saavuttiin aamun valjetessa. Perillä kuitenkin huomasimme, että navigaattorimme neuvoi kaupan eteen ja missään ei näkynyt koiran koiraa. Kehien alkuun oli 45min. Siinä sitten pyörittiin pitkin Kaunasta, ensin autolla ja sitten kävellen kysellen apua ihmisiltä. Tuli erittäin selväksi se seikka, ettei Liettuassa yksinkertaisiesti kukaan puhu englantia. Tarkastimme näyttelypostin ja tajusimme, että Kaunaksen näyttely ei ollut Kaunaksessa vaan paikassa nimeltä Kauno. Paniikissa näppäilimme uuden osoitteen ja helpotukseksi ajomatkaa sinne näytti olevan hieman alle vartti. Siinä vaiheessa ei enää välitetty pahemmin nopeudesta, pitää vain kiittää onneaan ettei poliisia sattunut tielle.

Oikea paikka löytyi, mutta portilla tajusimme ettei meillä ollut käteistä maksaa parkkia. Selitimme tilanteen naiselle, joka portilla oli. Ensin hän ei halunnu päästää meitä sisään siitäkään huolimatta, että kimppakyytiläisemme kehä alkoi 15min päästä. Kysyin, mistä löytyy ilmainen parkki ja sellainenhan oli ihan kadunvarressa... tämän kysyttyäni nainen kuitenkin päästi meidät maksullisille paikoille ja vannoimme tulevamme maksamaan pysäköinnistä myöhemmin - niinkuin myös teimmekin.

Jätimme corgit autoon ja juoksimme brassin ja tavaroiden kanssa pitkin kuraista pihaa halliin. Läheltä piti ja brasilianterrieri Masa ehti kehäänsä ajoissa ollen ROP ja saaden myös sertifikaatin, joka jää roikkumaan, sillä Masa täyttää kaksi vasta ensivuonna. Masa oli päivän päätteeksi myös ryhmien viides.

Pemuja näyttelyyn oli ilmoitettu 12, joista suurinosa oli narttuja. Muutama oli poissa. Retu kisasi junnusertistä kahden samanikäisen uroksen kanssa. Kyseiset koirat olivat Retua paljon kehittyneempiä, joten pessimistinä taas luovuin ajatuksesta, että Retu saisi ensimmäisessä juniorkehässään juniorisertifikaattia. Kaikki kolme saivat erinomaisen, mutta Retu voitti kuin voittikin luokkansa saaden JNn, eli niin sanotun J-SERTn. Lopuksi Retu oli myös ROP-junior. Sakke oli valioissa ainut ja sai erinomaisen, tuomari tuli samantien onnittelemaan, koska olimme päivän paras uros! Ilmeisesti siis avoimenluokan uros ei ollut saanut erinomaista ja veteraanikehään ilmoitettu uros oli poissa. Sakke oli lopulta ROP ja myös LT MVA.

Kehien loputtua saimme taas hengähtää. Helpotti ajatus, että pääsisimme vihdoin hotelliin nukkumaan. Valvottuja tunteja oli nimittäin tässä vaiheessa noin 34h. Hotelli sijaitsi lähellä Latvian rajaa, mutta sinne saavuttuamme hotelli oli pimeänä ja ovet lukossa. Koko paikka oli mysteeri. Mietimme hetken, mitä tekisimme seuraavaksi. Päätimme, ettemme lähte etsimään toista hotellia, vaan ajaisimme suoraan Latviaan Riigaan huomiselle näyttelypaikalle. Jos muu ei auta, niin yö on nukuttava autossa!

Saavuttuamme Riigaan, navigaattori ohjeisti pimeälle mukulakivitielle. Missään ei näkynyt "Opympia Skonto" hallia. Vaihtelimme navigaattorin osoitetta ja kiersimme ympäri Riigaa etsien kaikki navigaattorin osoittamat urheiluhallit. Mikään ei näyttänyt oikealta paikalta. Näyttelypostin mukana oli tullut pieni kartta ja kokeilin, kun ei muuta vaihtoehtoa enää ollut, kirjoittaa navigaattoriin siitä kaksi tiennimeä niin, että se etsisi niiden risteyksen. GPSn ohjaama reitti näytti hetken ajettuamme tutulta... lopulta saavuimme samoille mukulakiville. Katselimme hetken ympärillemme ja jostain pimeydestä hohtivat sanat "Olympic Skonto"... justiinsa joo. Halli oli ollut koko ajan siinä, mihin navigaattori oli neuvonutkin. Auto sammutettiin tienvarteen ja klo 1:00 pääsimme viimein nukkumaan. Nukuimme noin 7h, välillä heräsimme ja lämmitimme autoa. Lähes 40h valvotun ajan jälkeen tuo autossa nukkuminen tuntui luksukselta, uskokaa vain. Uni tuli samantien, vaikka ihan makuuasentoon ei päässytkään.

Aamulla selvisi, että Retun kasvattajan tytär oli yöpynyt asuntoautossa ihan vieressä, näin. Aamulla kehät alkoivat pembrokeilla. Latviasta en osannut oikein odottaa mitään, sillä tiesin, että Retun isä on sinne ilmoitettu. Sakke olikin valioiden kolmas, mutta sai kuitenkin erinomaisen. Retu päätti yllättää ja olikin PU2 kera J-SERTin. Retun Bruno isä oli ROP ja lopulta myös RYP4.

Kimppakyytiläisen brassi oli jälleen rotunsa paras, kera sertin ja CACIBn. Tämän jälkeen kiirehdimme Tallinnan satamaan ja laivaan. Koska kaikkia pieniä ongelmia oli matkan varrella ollut, niitä oli tietenkin loppuun asti. Emme nimittäin laivasta poistuessamme meinanneet löytää autoa. Vaan seikkailimme noin 7 alkoholilavan kanssa ympäriinsä, joista tietenkin yksi päätti hajota matkalla. Voin sanoa, että tuli kuntoiltua samalla. Kotona Kuopiossa oltiin klo 7:00 aamulla, jonka jälkeen itse nukuin 12h. Kauankohan tuollaisesta reissusta palautuminen kestää?

Hetki ennen starttia

Huomenna se sitten viimein koittaa, nimittäin matka balttiaa kohti. Kuten tavallista, pakkaaminen on jäänyt viimeiseen iltaan ja kyllähän sitä aamullakin ehtii, ehtiihän? Koirat on kuitenkin jo pesty, joten isoin homma on takanapäin. Retun pesaisin jo keskiviikkona ja Sakke mökötti koko loppupäivän. En edes ajatellut, että se voisi olla pesusta mustasukkainen. Tänään se "murtautui" itse pesuhuoneeseen suihkun alle, kun sanoin "pesulle".

Huomenna starttaamme aamupäivästä kohti Helsingin satamaa, jossa nousemme auton kera laivaan. Laivamatka kestää parisen tuntia ja perillä Tallinnassa ollaan keskiyöllä. Tätä seuraa se matkan ehkä jännittävin osuus, nimittäin 7-8 tunnin ajomatka Liettuaan, Kaunakseen. Perillä täytyy olla viimeistään yhdeksältä, koska kimppakyytiläiseni kehä alkaa klo 10:00. Pemut ovat pari tuntia siitä eteenpäin. Saa nähdä, kuinka levotonta meno on valvotun yön jälkeen. Ryhmiin tmv. jäädään, jos sellainen mahdollisuus meille suodaan. Hotelliyön jälkeen matkaamme Latviaan, Riigaan ja heti omien kehien jälkeen aloitamme kotimatkan takaisin Kuopioon. Kasvattaja oli ilmoittanut Retun isän jälkeläisluokan, mutta on vielä epäselvää esitetäänkö ne vasta isossa kehässä. Jos näin on, meidän täytyy tuo tilaisuus valitettavasti skipata, että ehdimme laivaan ajoissa.

Tämän ruljanssin jälkeen saadaan hengähtää helmikuuhun asti, mikä on ihan hyväkin. Agilitykin jää joulukuuksi tauolle. Vuodenvaihteeksi on nimittäin suunnitteilla vähän muita juttuja...