Kehäketun ensimmäinen kehätreeni

Viime viikonloppuna käytiin Retun kanssa ensimmäisessä Match Showssa, Kuopio Hallin kentällä. Autoa ei meillä tänä viikonloppuna ollut käytössä, joten kävelimme noin 40 minuutin matkan suuntaansa, jonka Retu jaksoi ainakin menosuuntaan reippaasti.

Kotona ollaan harjoiteltu oikeastaan vain pöydällä oloa ja hampaita ollaan kurkittu itse, kukaan vieras ei ollut Retun suuhun aikaisemmin katsonut. Tarkoituksena oli käydä katsomassa, missä asiassa treeniä tarvitaan eniten. Sakke taisi olla ekassa mätsärissään jo yli puolivuotias, Retu nyt 4,5 kuukautta. Retu ei mielestäni ole ollut yhtä sosiaalinen kuin Sakke, joka tunkee joka ihmisen rapsuteltavaksi. Nyt Retu kuitenkin nautti esimerkiksi lasten huomiosta ja istui kiltisti rapsuteltavana. Ehkä siitä tulee vielä yhtä hieno "seurakoira" kuin Saketistakin!

Ravissa Retu menee vielä täysin kontaktissa, mutta iloisesti se kulkee siitä huolimatta! Seisominenkin sujui maassa ihan ookoo, vaikka oikeaa asentoa en ole opettanut sitä ottamaan. Pöytä meni yli odotusten ja Retu ei istunut kertaakaan, kun tuomari kopeloi koiran läpi. Hampaat ja pään ilme näytettiin myös sujuvasti. Retu sai punaisen nauhan. Punaisten kehässä pitkä kävelymatka ja porottava aurinko tekivät tehtävänsä ja Retulla ei kiinnostus enää riittänyt. Kehässä oli koiria paljon ja tuomari tiputti niitä pikku hiljaa pois. Kun kehässä oli enää viisi koiraa, Retu ei jaksanut enää seistä ja meidät käteltiin pois viimeisenä. Joten täytyy olla tyytyväinen, että se esiintyi näinkin hyvin, mitään kovin pitkää keskittymistä ei tuon ikäiseltä voi edes vaatia, se tulee varmasti ajan myötä.

Kotona napattiin Retulaisesta vielä uusi posekuva, juhannuksena se täyttääkin tasan 5 kuukautta. Tasaisesti kasvaa edelleen. Sakkeen verrattuna kokoa löytyy, mutta kovinkaan painava se ei mielestäni ole. Ei siitä taida kuitenkaan liian kevytluista tulla, aika näyttää! 

Ensimmäinen pentunäyttely on myös "lyöty lukkoon" ja se tulee olemaan Pellon näyttely syksyllä. Onneksi meillä on yöpymispaikka tiedossa, joten matkan pituudesta ei tarvitse huolehtia - kiitos vaan Jutta! Pääsemme myös näkemään, miten Retulainen suhtautuu puhaltimeen, kotona se on kuivattu hiustenkuivaimella ja Retu ei voi sitä sietää ollenkaan.

 Nyt juhannuksen viettoon, sen jälkeen sitten lisää!

Erkkarifiiliksissä

Viime päivityksestä onkin aikaa. Toissa viikonloppuna ei oikeastaan tehty kummempia. Käväistiin aamulla Kaipolassa, Retun kasvattajalla pikaisesti sekä moikkaamassa Jämsässä Unto-velipuolta. Päivä oli kuitenkin valmistujaispäivä, joten kauaa emme voineet kummassakaan paikassa vierailla. Katsotaan sitten paremmalla ajalla uudelleen. Unto, Retu, Sakke ja Eetu tulivat mainiosti toimeen neljästään. Sakke oli Retun kasvattajan luona pentuvahtina ja oli hienosti vieraiden pentujen kanssa ulkona.

Viikko meni nopeasti työskentelyn merkeissä Kuopion Carlsonilla ja viikonloppu saapuikin taas todella pikaisesti. Pakkaaminen ja Saken peseminen jäi taas viimeiseen iltaan, mikä ei todellakaan ollut mikään yllätys. Olen kuitenkin sen suhteen melko tehokas ja valmista tulikin kahdessa ja puolessa tunnissa. Autoon pakattiin myös Retu ja matka alkoi perjaintaina illalla kohti Lievestuoretta. Paikka toimi maijoituksena, sillä aamulla matka jatkui kohti Tamperetta, jossa pidettiin tänä vuonna Welsh Corgien Erikoisnäyttely.

Päivä oli mitä hienoin, sadetta pelättiin ihan turhaan. Paikan päällä tapasimme monia tuttuja ja uusiakin tuttavuuksia. Oli myös yllätys nähdä luettelosta, että Saken Misti-äiti oli ilmoitettuna kehään. Misti oli oikein hieno rouva ja siinä oli paljon Saken piirteitä, mutta nyt kun näin Rex-isän ja Misti-äitin molemmat yhtaikaa näki, että Sakke taitaa kuitenkin olla tullut enemmän isäänsä, varsinkin naamasta! Sukulaisia oli enemmänkin, Mona-täti ja monia Saketin serkkuja oli ilmoitettuna kehään. Promisehill-koirista sai siis aikaiseksi kasvattajaryhmänkin tällä kertaa.

Pelkkiä pembrokeja näyttelyyn oli imoitettu noin 150, eli vilinä oli melkoista pienellä ruohokentällä. Paikalla oli myös paljon ulkomaalaisia, ainakin Venäjän suunnalta. Retun kasvattaja oli ottanut mukaansa omat pentunsa, Saulin ja Oliverin. Retu sai siis telmiä aitauksessa koko päivän. Mukaan liittyi myöhemmin kaksi saman kennelin narttupentuakin.

En lähde erkkariin koskaan näyttelymielessä vaan tavatakseni tuttuja, joten minulle oli oikeastaan sama, mitä sieltä kehästä olisi tullut. Ajattelin, että koska nuoret olisivat heti kymmeneltä aamulla, käyttäisin Sakkea nopeasti kehässä ja loppupäivän voisikin sitten keskittyä seurusteluun ihmisten kanssa. Nuorissa uroksissa taisi olla vain kuusi kilpailijaa, joista kaksi oli venäjältä. Mukaan mahtui myös komea venäläisuros, joka oli viime vuonna juniori voittaja 2011, sekä on kilpaillut myös maailmanvoittajassa sekä Cruftsissa. Se voitti viimevuoden erkkarissa junioriluokan ja Sakke tuli kolmanneksi. Joten itse ainakin oletin, että luokkavoitto menee isolla todennäköisyydellä Venäjälle tänäkin vuonna.

Komea Venäläinen sai erinomaisen, tietenkin. Seuraava oli Retun kasvattaja oman uroksensa kanssa, erinomainen myös sille. Kolmantena oli taas venäläinen uros, joka sai erinomaisen. Sakke oli seuraavana, joten kuulin tuomarin sanelun arvosteluun. Hän sanoi, että tämä kyseinen venäläisuros oli kaunislinjainen, mutta iso ja ronski ikäisekseen, eikä saa kehittyä enää yhtään enempää. Siinä vaiheessa heräsi pieni toivonkipinä, sillä Sakkehan ei todellakaan ole mistään isoimmasta ja ronskimmasta päästä.

Sakke oli neljäntenä arvosteluvuorossa ja tuomari pyysi esittäjää näyttämään koiranhampaat itse. Sakke oli ihan kivasti pöydällä, vaikka vähän taas ylivenyttelinkin itseään. Korvat sillä ovat aina tarmokkaasti pystyssä pöydällä oleessaan. Tuomari katsoi meiltä vain edestakaisin-liikkeet. Arvostelusta kuulin osia, oli "pretty", "sweet head" ja "he is just at right stage of his age", eli tämä viimeinen tuntui tälle tuomarille olevan tärkeää. Sakke saikin erinomainsen niinkuin seuraavakin, joka oli samaa kokoluokkaa Saken kanssa. Viimeinen uros sai luokan ainoan Erittäin Hyvän. 

Kilpailuluokassa meitä oli siis viisi, joten ajattelin, että jos sijoituttaan niin hieno homma. Tuomari seisotti koiria jonkin aikaa ja osoitti sitten minua ja takanamme ollutta Nemo-pemua. Molemmat eivät oikein tajunneet, mitä tapahtui. Ajattelimme, että meidät otettiin vain jatkoon, joten kävelimme kehän toiselle reunalle. Sitten tuomari osoitti meidän edessämme ollutta venäläistä, joka oli sanonut ronskiksi sekä viimeisenä Retun kasvattajaa. Viimeiseksi jäi siis se viime vuoden luokkavoittaja, jonka kätteli kehästä pois. Sitten tuomari tuli luoksemme ja sanoi, että tässä oli tämä järjestys. Eli me, joita tuomari olikin osoittanut ensimmäisenä olikin tarkoittanut, että Sakke oli ykkönen! Nemo tuli siis toiseksi, venäläinen kolmanneksi ja Retun kasvattaja neljänneksi. SA-tuli Sakelle ja Nemolle! Ihan loistavaa!

Olimme vieneet viimevuoden kiertopalkinnon toimistoon, koska Sakke oli viime vuonna paras suomalaisen omistama junnu-uros. Nyt saimmekin hakea uuden kiertopokaalin, paras nuorten luokan uros. Kyseinen pysti on ollut muutaman vuoden kateissa ja olin siitä tietoinen, mutta kivaa, että se oli juuri nyt löytynyt. Täytyy kaiverruttaa siihen myös viimevuoden voittaja nuorissa.

Seuraavaksi vaihdoimme taas kuulumisia ihmisten kanssa sekä söimme Retun kasvattajan teltassa. Valikoimaan kuului myös kuplivaa, tottakai. Olisi kamalasti kerrottavaa, mutta tiivistetään vain päivän loppuasiat. Paras Uros kehässä ei sijoitusta meille tippunut, ja sijoittelu oli muutenkin sekavaa, kun luokkavoittaja saattoikin nyt jäädä toiseksi ja luokassa toiseksi tullut voittaa PU-kehän. Saken Rex-isä oli PU1 ja PN1 oli myös saman kennelin kasvattajalta. Onnittelut vain Retun kasvattajalle. Samalla kasvattajalla oli myös BIS-kasvattajaluokka. Kasvattajaluokkia oli peräti seitsemän ja Promisehill tulikin yllättäen neljänneksi kera KPn!

Erkkarin jälkeen matkasimme takaisin Lievestuoreelle, koska meidän näyttelyviikonloppu jatkui vielä Sunnuntaina Kangasniemen KRssä. Onneksi matkaa näyttelyalueelle oli vain puolisentuntia, joten saimme nukkua vähän enemmän tänä yönä. Koirat kyllä olivat rättiväsyneitä aamulla, mutta pakkasin myös Retun kaikesta huolimatta mukaan. Ilma näytti huonolta ja vettä tulikin välillä rankasti. Telttaahan emme omista, mutta ajattelin kuokkia jonkun muun telttaan. Paikalta löytyikin tuttuja, oikeastaan en heitä aikaisemmin ollut livenä tavannut, mutta kuvien perusteella tunnistin ja saimmekin paikan heidän teltastaa. Siellä "huolto pelasi", oli tuolit ja syötävääkin, kiitos vain kovasti!

Paikalla oli paljon tuttuja, suurinosa oli ollut myös erkkarissa eilen. Huonon sään takia oleskelin kuitenkin teltassa oikeastaan koko ajan ja jutustelu jäi muiden kanssa aika niukaksi. Junnu-uroksia oli kaksi, samat koirat kuin Joensuussakin molempina päivinä. Tuomari oli ehkä osittain vähän kovakourainen, mutta näkipähän kellä koiralla hermot kohdallaan. Ensimmäisen koiran mittausyritystä en oikein ymmärtänyt, kun pembrokeista moni ei varmaan ole siihen tottunut. Tietenkin olisi kiva, jos jossain nättelyssä kaikki pemut mitattaisiin, tuntuu että nykyään näiden koko vain kasvaa kasvamistaan. Uroksissa ja nartuissa. Molemmat juniorit saivat Erittäin Hyvät.

Sitten tuli Saken vuoro, tuomari vaikutti kehään mentäessämme mukavalta, vaikka näyttikin kovakouraiselta. Sakke ravasi vapaasti kehän ympäri, mukavaa kuinka se nykyään liitää niin hihna löysällä. Pöydällä tuomari katsoin hampaat kovin käsin, eli poskihampaita myöden. Sakke ei kuitenkaan ollut moksiskaan. Tajusin, että tuomari oikeasti kokeili rakenteen läpi, ei seisottanut koiraa ja katsonut sitä. Joten annampa tällä kertaa ehkä tuosta kovakouraisuudesta plussat, sillä kerrankin tuomari kokeili luuston ja kulmaukset läpi. Sakke sai moitteita vain "lyhyestä lavasta", mutta luulen, että tuomari tarkoitti olkavartta. Arvostelua sanellessaan tuomari nimittäin sanoi "hmmm... mikäs sen luun nimi nyt olikaan". Meinasin vastata, että olkavarsi, mutta ajatteli, ettei tuomaria varmaan kannata alkaa neuvomaan...

Saketti oli luokkansa ainut ja sai erinomaisen kera SAn. Avoimissa oli kaksi urosta, joista toinen sai Erittäin Hyvän ja toinen Hyvän. Tämä tarkoitti siis sitä, että Sakke sai viidennen sertinsä. Valiossa oli yksi uros, joka sai sertin arvoisen. Paras Uros luokassa oli siis vain Sakke ja tuo valio, mutta tuomari ei viittonut valiota meidän ohitse vaan Sakke oli tänään paras uros ja jäi odottamaan rotunsa parhaan valintaa. Huippua!

Nartut voitti myös Kuopiosta kotoisin oleva koira, ihan mahtavaa. Ehkä jossain takaraivon syövereissä toivoin sitä VSPtä meille, koska ilma oli mitä oli ja pemut arvosteltiin heti aamulla. Niin toivoi myös nartun omistaja, mutta oli tänään parempi ja "sai jäädä" ryhmäkehiä odottamaan. ;) Kuopiolainen narttu, kutsumanimeltään Capri sai myös sertin, joka taisi olla tytön toinen. Savolaiset siis vei, nih! Saketti siis NUO ERI1 SA PU1 SERT VSP. Erkkarin ja Kangasniemen arvostelut löytyvät kokonaisuudessaan Saken omalta välilehdeltä, täältä blogista.

Nyt melkein kolmeviikkoa taukoa kaiken maailman näyttelyhömpötyksistä, tuntuu melkein lomalta vaikkei lomaa töistä olekaan!

Tehosteet

Koska omistajat ovat olleet "hieman peeaa", Retun tehosterokotus viivästyi muutaman viikon. Nyt ne on kuitenkin hoidettu pois alta. Retu painaa reippaat 7,8 kiloa ja oli lääkärinkin mielestä oikein reipas penneli. Piikkiä niskassa ei juurikaan huomattu, olihan pöydällä tarjoilla ihania herkkuja. Lattialla komennettiin eläinlääkäriä haukkumalla.

Luikonlahdella otettiin Retusta myös uusi posekuva, joka on ensimmäinen laatuaan ilman pöytää. Näyttäisi asettuvan paljon paremmin "maanpinnalle". Retuhan on kuvassa tosiaan laiturin päässä, olihan takana kiva maisema. Saa nähdä jatkaako Retulainen tasaista kasvuaan loppuun asti. Hieman välillä tylsistyttää ottaa siitä jotain rakennekuvia, kun se on joka kuvassa samannäköinen.

Tuleva viikonloppu on vapaa kaikenlaisista näyttelyistä, vihdoinkin. Yksi pidempi reissu kuitenkin heitetään, kun ei näköjään osata aloillamme olla. Lauantaina matkataan pitkästa aikaa taas Retun kasvattajalle ja käydään samalla tapaamassa Retun velipuolta, Untoa. Unto asuu lähellä Retun kasvattajaa. Unto on pentueesta, josta meille piti tulla ensin pentu myös, mutta joka jäi valitettavasti sitten pallivikaiseksi.

Corgien erikoisnäyttely on parin viikon päästä ja Sakke kilpailee luonnollisesti nuorissa. Retulla ei ikä vielä kehiin asti riitä, mutta se lähtee nauttimaan päivästä kehän reunalla. "Raukka" joutuu samaan aitaukseen velipuoltensa Oliverin ja Saulin kanssa. Toivottavasti yhdessä elävät veljekset eivät täysin Retua alista...

Pohjois-Karjalan paahteessa

Joensuun reissu ei ollut turha reissu, niinkuin kuvasta näkyy. Saken Erittäin Hyvä putki näyttää muuttuneen väliaikaisesti sertiputkeksi, mitä en olisi ikinä uskonut. Sitä toista sertifikaattia metsästettiin melkein vuosi ja nyt niitä tulikin kolme peräkkäin ihan ykskaks. Onneksi ehdin ilmottaa Saketin vain kahteen näyttelyyn kesäkuuksi, plus tietenkin erkkariin. Täytyy miettiä heinäkuu uusiksi, sillä en ehkä halua lähteä metsästämään niitä sertejä enempää. Tuntuu, että joillakin on jo nyt vaikeaa saada sitä viimeistä valioitumiseen. Kansanvälisissä kuitenkin pyöritään, cacibejahan meillä ei vielä ole ainuttakaan.

Perjantaina lähdettiin taas Luikonlahteen mökille, eli Sakke ja Retu pääsivät telmimään Topin ja Vilin kanssa. Isot pojat tulivat toimeen kivasti, paremmin kuin viimeksi. Sakke jopa puhdisti Vilin silmät aamulla sekä jätkät osasivat olla hienosti kahdestaan auton takapenkillä. Saken peseminen ja puhaltaminen kotona osoittautui turhaksi, kun corgilot kahlailivat järvessä.

Lauantaina aamulla starttasimme Helin kanssa Luikonlahdelta kohti Joensuuta. Ilma oli mitä hienoin ja aurinko porotti koko päivän. Pembroket arvosteltiin aikaisin, kello 10. Vili pyörähti junnuluokassa, saaden Erittäin Hyvän ja tullen kilpailuluokan toiseksi. Junioreille ei kuitenkaan sertinarvoisia herunut uroksissa. Tuomari oli minusta varsin mukava ja jutteli kaikille jotain pöydällä seisotettaessa. Ruohikko oli kehässä karsea ja corgit näyttivät aivan jalattomilta. Tuomarin piti kyykkiä erottaakseen edes jotenkin koirien liikkeet.

Saken edellä kulki sama uros kuin Tuusniemellä. Ainakin varmistui asia, että Sakke, joka tulee toimeen lähes kaikkien kanssa sukupuoleen katsomatta, ei vain voi sietää tuota kyseistä urosta. Se vilkuili taaksepäin sekä tuijotteli ja tunsin hihnassa, kuinka Sakke murahteli sille takaisin. Kysäisin koiran esittäjältä, tuleeko hänen koiransa miten toimeen toisten urosten kanssa ja sain käsityksen ettei tule.

Sakke voitti luokkansa ja sai SAn. PU-kehässä meitä olikin sitten seitsemän ja tuomari poimi meidät jatkoon ensimmäisenä! Seuraamme liittyi kolme valiota. Yksi oli venäläinen, joten oletin, että se pystyy vielä vastaanottamaan sertin Suomesta. Sakke tuli neljänneksi ja tuomari tuli vielä Sakkea kehumaan, ilme kuulemma täydellinen ja muutenkin kaunis pembroke, joka liikkuu yhdensuuntaisesti suunnasta kuin suunnasta. Tarvitsee kuitenkin täyttymiseen vielä hieman aikaa. Kehäsihteerin kiertäessä venäläinen, joka tuli komanneksi tokaisi ettei voi ottaa sertiä vastaan! Kehänlaidalta myös kysyttiin, että onko venäläinen pembroke jo Suomen valio. Sihteeri tarkasti asian vielä kirjasta ja sanoi, että kyllä täällä lukee "FI". Joten sertifikaatti tulikin sitten meille!

Narttuja emme jääneet seuraamaan vaan siirryimme JH-kehälle ja Aino, joka on Sakkea esittänyt myös Kuopion mätsäreissä, pääsi kokeilemaan Sakkea uudelleen. Oli hauskaa seurata etäämmältä, kun oma koira esiintyy. Aino esitti Saken mallikkaasti ja kuumuudesta huolimatta, Saketti jaksoi seistä pitkän tovin. Sijoitusta ei kuitenkaan tullut tällä kertaa. Päivä oli oikein mukava ja seura vielä mukavampaa. Takaisin mökille päästyäni huomasin kuitenkin, että pitkään auringossa istuminen kostautui. Poltin itseni ihan kunnolla, joten sunnuntaina oltiin sitten pitkähihainen päällä. Se ei kuitenkaan estänyt päänahan palamista...

Sunnuntaina kehät alkoivat jo klo 9, ilma oli viileämpi aamulla. Myönnettäköön, että lauantain sertiä tuli hieman juhlittua punkun voimin, joten ainakaan minulla olo ei ollut kovin hehkeä alkuun. Ajattelin, että haetaan se laatuarvostelu ja häivytään. Luettelon mukaan, paikalla olivat lähes samat koirat kuin edellisenä päivänä. Junioriluokassa kävi toisin lauantaihin verrattuna ja Vili oli luokkansa voittaja ja sai Erinomaisen! Nuortenluokassa oli neljä koiraa ja Saken lisäksi yksi sai ERIn. Tuomari pyöritti näitä kahta kauan, koska ei osannut valita. Sanoi itsekin, että on vaikeaa. Sakke oli kuulemma kuitenkin parempi seistessä, joten kaippa se sitten ratkaisi. Molemmat saivat kaikesta luolimatta SAn.

PU-kehässä oli kahdeksan urosta ja Sakke poimittiin taas jatkoon ensimmäisenä. Jatkoon otettiin myös kaksi valiota ja veteraani, jonka tiesin jo olevan valio. Joten taas se sertifikaatti meille tuli. Sakke oli molempina päivinä siis ERI1 SA PU4 SERT. Arvostelut löytyvät täältä blogista, Saken omalta sivulta. Vili oli ROP-jun, joten sunnuntai oli molemmille oikein onnistunut päivä. Kiva juttu, että viimein joku tuomari ymmärsi myös Vilin päälle. Eiköhän se SA pian tule myös.

Näyttelyssä Jämsässä

 Lähdettiin tienpäälle jo perjantaina, jolloin jäimme matkanvarrelle yöksi. Paikka toimi myös samalla hoitopaikkana Retulle, sillä se ei vielä pääse näyttelyaluelle mukaan. Rokotuksissakin on se 2 viikon varoaika olemassa näköjään. Pemujen kehät alkoivat aamulla vasta kahdeltatoista, joten kiirettä meillä ei aamulla pitänyt. Ainakaan alussa.

Tiesin jo viime viikonlopulta, että Tampereelle johtava tie on poikki, joten ajattelin, että osaisin Jämsän keskustan läpi ajaa taas ilman ongelmia ja olihan minulla navigaattori matkassa. Silti... silti osasin eksyä, kun käännyin Jämsään! Seikkailtiin ristiin rastiin ja palattiin aina samalle paikalle, navigaattori neuvoi paikkoihin, joissa tietä ei enää ollut. Kerran peruuttelin autoa jostain hiekkaiselta perätieltä pois. Opasteitahan ei näyttelyyn ollut missään, olihan kyseessä vain joku pieni ryhmänäyttely Jämsässä Kaipolassa. Jep, enhän ole koskaan aikaisemmin Kaipolaan ajanutkaan ja eikä se näyttelypaikka varmastikaan löytynyt ihan Retun kasvattajan läheltä... siellähän se.

Noh, käännyimme viimein Kaipolan koulun pihaan. Kehän alkuun oli onneksi vielä reippaasti yli puolituntia. Luettelot olivat loppuneet, joten näytin vain Saken rokotukset ja juostiin kehänlaidalle. Pemuja näyttelyyn oli ilmoitettu vain yhdeksän, johtuen joko samaan aikaan olevasta maailmanvoittajasta tai tiukasta tuomaritädistä, josta meitäkin varoiteltiin etukäteen. Vilkaisin nopeasti jonkun muun luetteloa, jonka koiran häkki sattui olemaan meidän omamme vieressä (kiitos vaan lainasta, kuka sitten oletkaan). Pentuja oli ilmoitettu yksi, uroksia oli neljä ja narttuja neljä. Joukossa oli minulle vieraita pemuja, mutta sentään Sannan ja Venla-pemun bongasin kehän laidalta.

Colliet arvosteltiin ennen pemuja ja laatuarvosteluja seuranneena ajattelin, että jospa me se kolmas EH nyt putkeen saadaan niin ihan OK. Pelottelut tiukasta tuomaritädistä näyttivät pitävän paikkaansa. Pembroket alkoivat ja ainut narttupentu sai KPn, juniori uros oli minusta kovin komea, mutta tuomarilta sille ei sertin arvoista herunut.

Sitten tuli Saken vuoro. Saken ravaaminen on ollut parissa viime näyttelyssä täysin holtitonta vetämistä ja laukkaamista, mutta nyt se liiti kuin unelma. Pöydällä tuomari katsoi koiran pikaisesti ja kysyi ikää. Maassa seisottaessani Sakkea, kuulin selvästi kaiken, mitä tuomari arvosteluun saneli. Jokaisen lauseen jälkeen tajusin enemmän, ettei EHta tulisi tällä kertaa. Arvostelussa ei juurikaan ollut mitään negariivista ja kehäsihteeri nostikin SA-lappusen ylös. Sakke voitti luokkansa samalla, olihan se ainut nuorten luokassa. Voin kertoa, että tuntuu kivalta saada se ERI muutaman sinisen jälkeen.

Paras uros -luokassa oli vain Sakke ja Puntti niminen punainen uros. Punttikaan ei ole vielä valio, joten varaserti oli tässä vaiheessa varmaa. Tuomari juoksutti molempia edestakaisin ja kerran ympäri. En ollut uskoa, kun tuomari ei viittonutkaan punaista urosta meidän ohi, vaan osoitti meitä ja kehäsihteeri usutti meille samalla sertin! Mentiin laidalle katsomaan narttujen arvostelut ja mukaan mahtui kaikkea ERIstä Hn. Mutta ei yhtään SAta. Se tarkoitti sitä, että Sakke oli tänään Rotunsa Paras! Käytiin hakemassa arvostelu ja sihteeri tokaisi, että kannattaa olla tyytyväinen, tänään ei kuulemma juurikaan ole koiria palkittu ja linja muutenkin tiukkaa.

Ryhmäkehissä Sakke ravasi oikein mallikkaasti, mutta seisominen ei aina oikein napannut. Isosta kehästä ei mitään tullut kotiinviemiseksi, mutta eipä se haitannut sitten ollenkaan!

Retu täyttää huomenna 17 viikkoa, mihin se aika oikein on mennyt. Tuntuu, että Retu kasvaa paljon nopeammin kuin Sakke. Otettiin taas uudet posekuvat pennelistä, hieman kuvakulma olisi saanut olla seisotuskuvassa parempi, mutta saa nyt kelvata. Parin viikon päästä taas uusi kuva. Eipä tuo minusta ole juurikaan muuttunut, tasaisesti kasvaa edelleen.

Tampereella nääs

Lauantaina pyörähdettiin Tampereen kansainvälisessa koiranäyttelyssä, johon pemuja oli ilmoitettu viitisenkymmentä. Pentujen ROP ja VSP olivat Saken serkkuja, Saken Mona-tädin jälkeläisiä. Kovin lupaavan oloisia pentuja kaikki!

Sakke oli nuorissa jälleen EH2, mutta kun nauhojen värejä alkoi seuraamaan, täytyy olla tyytyväinen tuohon Erittäin Hyvään. Keltaista nauhaa viuhui melkoisesti, tietenkin hyvä, että tuomari osaa käyttää laajaa skaalaa. Muutamien koirien arvosteluja sain käsiini ja niistä jotenkin näki sen, että tuomari oli ensimmäistä kertaa arvostelemassa pembrokeja. Ainakin minun silmääni arvosteluissa oli sakotettu "vähän kaikesta, varmuuden vuoksi". Joillakin oli liikaa löysää kaulanahkaa tmv. Korkeasta hännänkannosta sakotettiin, kippurahännille tuli samantien H.

Sakke oli tuomarin mielestä maskuliininen uros, joka minusta oli hauskaa, koska viime viikolla Sakke oli "pienehkö ja riittävä luustoinen". Näin ne mielipiteet vaihtelee. Eturinnasta tuli tällä kertaa myös kehuja, mutta Sakkea sakotettiin lyhyestä olkavarresta, lyhyestä rintalasta sekä toivottiin tehokkaampaa takapotkua. Häntä oli myös tuomarin makuun liian korkea. Eli ei mitään kauhean kamalaa kuitenkaan. Nuo olkavarsi ja rintalastajututhan ovat corgeilla kuitenkin aika yleisiä. Sain PU-kehässä esitettäväksi Retun velipuolen, Jerryn. Kovin innokas pienisuuri poika, joka kuitenkin malttoi mennä kanssani yllättävän hyvin. Seisominen sujui, mutta ravissa Jerry välillä innostui ottamaan juoksuaskelia. Saken hieno isukki, Rex oli ROP ja päivän päätteeksi myös ryhmäkilpailun voittaja!

Noissa isoissa KV-näyttelyissä on aina se hyvä puoli, että kehän laidalla on paljon enemmän ihmisiä. Kiitos taas kaikille, joiden kanssa tuli jotain höpöteltyä! Ensi viikolla olisi vuorossa Jämsän ryhmänäyttely, johon on ilmoitettu ainoastaan yhdeksän pembrokea. Tuomari on kuitenkin sieltä tiukimmasta päästä, joten mennään sinne avoimin mielin!

Mietin erkkariin lähtöä pitkään ja melkein jo ajattelin, että jätetään tällä kertaa menemättä. Tänään kuitenkin ilmoittautuminen lähti menemään, huomennahan olisi viimeinen mahdollisuus ollut ilmoittautua. Se on kuitenkin corgien erkkari, ei sinne voi jättää menemättä? Ja onhan meillä tuo kiertopalkintokin, joka täytyy palauttaa kaiverrettuna. Niin, pitäisihän se tosiaan kaiverruttaa ensin...

Retu täyttää huomenna 16vk, vaaka näytti tänään 7,1kg. Eipä sen rakenteesta löyty vielä mitään kovin häiritsevää. Pituutta se venähti muutama viikko sitten, mutta siihen se pysähtyikin, joten ainakaan ylipitkää siitä ei kai ole tulossa. Kulmaukset ovat minusta ihan kivat. Retulla oli meille tullessaan melkoinen kippurahäntä, mutta sekin on nyt yhtäkiä päättänyt "suoristua" sen verran, että on liikkeessä vain sapelina.

Huomenna olisi ollut agilityä, mutta jouduin sen koulukiireiltäni perumaan, harmittaa...

Luikonlahdella

Viikonloppu meni melko corgimaisissa meiningeissä. Lauantaina pyörähdettiin Lieksan ryhmänäyttelyssä, mutta näköjään Sakke ei enää tuomaria miellyttänyt. Arvostelussa mainittiin kyllä samoja hyviä asioita kuin viime kesänä, mutta nyt oli pötkylä turhan "pieni" tuomarin makuun. Ilmeisesti koko hämäsi jonkinverran muutenkin, kun tuli maininta "riittävästä luustosta", tuloksena Erittäin Hyvä ja kilpailu luokan toinen.

Sakkehan tosiaan on melko vankkaluustoinen, vaikkei päällepäin ehkä uskoisi. Moni muu tuomari onkin ihmetellyt kevyennäköisen Saken raskasta luustoa ja siitä on arvostelussakin ollut. Tiedä sitten, kuinka paljon enemmän paksuluisempi täytyisi Saken olla, että Lieksan tuomarille olisi kelvannut. Noh, ainakin tietää, ettei tälle tuomarille tarvitse kolmannen kerran mennä. Ensi lauantaina olisi vuorossa Tampereen KV, josta ei ihmeempiä olla menossa hakemaan. Kunhan näkee taas pitkästä aikaa paljon pemuja samassa paikassa ja Saken kasvattajaa samalla. Päästäisiin ehkä osallistumaan kasvattajaluokkaankin. Täytyy nyt vielä tuumia uudemman kerran, jaksaako sinne lähteä ajamaan.

Lauantaina ajettiin Lieksasta suoraan Luikonlahteen, jossa sijaitsee Vili ja Topi-pemujen omistajien mökki. Jännitti vähän etukäteen, miten neljä urosta tulee toimeen saman katon alla. Välillä tuli pieniä tuijottelukohtauksia ja Sakke ja Vili örisivät toisilleen ja välillä piti rähähtää. Isommilta taisteluilta kuitenkin vältyttiin ja pojat nukkuivat kaikki sulassa sovussa alakerrassa.

Sakke taisi olla potkylöistä ainut, joka kastautui järvessä kunnolla. Ei se mitään suuria rinkejä uiskennellut, mutta menipä veteen kuitenkin. Kolme muuta tyytyivät oleskelemaan rannalla ja varsinkin Retu hoksasi viikonlopun aikana, että hiekan sekä mullan kaivelu on kivaa! Mukavaa, että Retusta on kehkeytynyt kaivelija, koska se taas ei Sakkea kiinnosta ollenkaan.

Vili-pemun perheessa kasvava Harambee's kasvatti Topi oli myös kasvanut sitten viimenäkemän. Kiva nähdä, että Topista jää vähän lyhytrunkoisempi pembroke, pitkiä pendolinoja, kun löytyy nykyään vähän liikaakin. Jalkojakin tuntuu olevan. Muuten Topi muistuttaakin aivan Sakkea pentuna. Toista pallia ei vieläkään kuulu, viikonloppuna sitä useasti etsittiin. Mutta toivo elää yhä, onhan Topi vasta pentu.

Retu painaa näin 15 viikkoisena 6,5 kiloa. Se on aavistuksen vähemmän, kuin Sakke samassa iässä. Se on melko yllättävää, sillä Retu on mielestäni paljon raskaamman näköinen ja kasvaa varmasti Saken ohi jossain vaiheessa. Tai sitten sen on oltava niin, että Sakella se paino tulee luustosta ei niinkään koosta. Onneksi kirjoittelin Saken painoja pentuaikoina ylös, kiinnostavaa seurata nyt miten Retu kasvaa.

Aikaisemmin viikolla vierailimme jälleen Kikin luona, myös Retu sai juosta mukana. Homma meni vähän niinkuin niin että Kiki leikki Retun kanssa samalla, kun Sakke yritti astua Kikiä. Kikillähän nuo juoksut vasta loppuivat, joten taisi haista hyvälle vielä.