Reissuja pohjoiseen, Roppi ja näyttelypaussi

Edellisestä päivityksestä on vierähtänyt tovi. Illalla ei juurikaan ole aikaa kirjoitella pitkien työpäivieni takia. Madotukset Ruotsin näyttelyä varten ovat nyt kunnossa molemmilla pötkylöillä. Homma hoidettiin Jynkän eläinlääkärillä kahdesti. Puijolle ei saatu aikaa, joten siksi käytiin KEKllä, tällä kertaa. Onhan sekin todettu hyväksi paikaksi.

Viikko sitten pyörähdettiin Oulun kansainvälisessä näyttelyssä tuloksella ERI1. Tuomari oli odotuksien mukaisesti hieman tuulella käyvä, joten luokkavoittoon sai olla tyytyväinen vaikkei SAta tällä kertaa tippunutkaan. Valitettavasti osa nartuista jäi katsomatta, kun piti jo juosta sateelta karkuun autoon ja startata kotiin. Retu oli mielissään paluustamme, kun joutui ensimmäistä kertaa olemaan niin pitkään yksin kotona!

Viikko vierähti siivillä. Keskiviikkona oli Retun pentutoko ja se alkaa ymmärtämään perusasennon sekä maahanmenon ilman, että kättä täytyy pitää maata vasten. Jospa siitä tulee vielä yhtä oppivainen kuin Sakestakin. Retu sählää hieman enemmän ja eikä millään meinaa aina rauhoittua, joten omistajilla ei ihan aina meinaa pinna riittää sen koulutukseen. Hiljaa hyvä tulee varmaan tässäkin asiassa. Olen myös huomannut, kuinka se on rauhallisempi silloin, kun Sakke ei ole lähistöllä. Ilmeisesti se kokee tarvetta olla pentu, kun aikuinen koira on vieressä?

Perjantaina pääsin töistä vasta puoli seitsemältä, ajoin kotiin hakemaan koirat ja matka jatkui samantien Kemin suuntaan. Määränpäänä toimi Jutan kämppä koirineen sekä vastassa oli myös cardi-neiti kera omistajan. Cardilla olivat juoksut alkamassa ja Sakke sekä Jutan Frodo huomasivat sen... Pojat osasivat kuitenkin olla hienosti keskenään ilman suurempia rähinöitä. Sakke tajusi, ettei Frodon reviirillä passaa alkaa kukkoilemaan. Tunnelma kuumeni vain silloin, kun Retulla nousivat kierrokset ja se sinkoili joka suuntaan ja "ärsytti" toisia koiria. Joten kun riiviö oli häkissään, muut rauhoittuivat.

Aamulla oli vuorossa Saken ja Mayan peseminen, koska vuorossa oli Kemin kansainvälinen näyttely pienen ajomatkan päässä. Sakke väistää kotona imuria, joten odotin mielenkiinnolla, miten se suhtautuisi samanlaista ääntä pitävään puhaltimeen. Kotona olen koiria kuivannut vain tavallisella föönillä. Sakke kuitenkin seurasi reippaana, kun Mayaa puhallettiin pöydällä. Välillä se kävi haistelemassa puhallinta. Kun Saken vuoro tuli, se oli selvästi ensin ihmeissään, mitä tapahtuu, mutta oli koko ajan pöydällä eikä yrittänyt hypätä alas. Loppua kohden se rentoutui ja katseli ohikulkevia ihmisiä. Puhaltaminen tapahtui siis parvekkeella, mikä oli hyvä idea, kun ottaa huomioon Sakesta irronneen karvan määrän... Kyllä tuollainen puhallin on itselleenkin saatava, on paljon nopeampi ja kätevämpi kuin pieni hiustenkuivaaja. Sakke on näköjään helppo sillä puhaltaa, Retusta en osaa sanoa, nimittäin se vihaa jo itse fööniäkin.

 

Ilma oli mitä hienoin, eikä satanut ollenkaan, vaikka niin oli luvattukin. Tuomarista ei oikein ollut minkäänlaista käsitystä. Sakke sai erinomaisen, mutta tuli luokkansa toiseksi pitkästä aikaa. SA jäi saamatta vain, koska tuomari olisi toivonut aavistukset suoremmat eturaajat. Muuten arvostelussa oli vain pelkkää plussaa. Erinomaiseen sai kuitenkin olla tyytyväinen, kun huomasimme, että tuomari saattoi sakottaa jostain pikkuasiasta kokonaisen laatuarvosanankin. Muun muassa kippurasta hännästä tuli samantien EH. PU1 ja PN1 sijoitukset menivät molemmat valioille.

Jutta oli tehnyt Baileys-kakkua, joka meni kaupaksi nopeasti. Tarjoilla oli myös paljon muutakin ja seura oli mitä mukavinta. Saimme olla Anun teltassa, joten vaikka sade olisikin yllättänyt, ei se ainakaan meidän seuruetta olisi haitannut! Helka-cardi sai ensimmäisen sertinsä, joten ainakin yksi porukastamme sai kotiinviemisiä.

Päivämme ei loppunut näyttelyyn vaan illaksikin oli suunniteltu pientä menoa. Matkamme jatkui kohti Pattijokea Big-Wood's kenneliin. Näin ensimmäistä kertaa cardipentuja, joista yksi on menossa Helka-cardin omistajalle. Sakke, Retu, Maya, Frodo ja Helka saivat juosta agilitykentällä ja purkaa viimeiset energiansa ennen nukkumaanmenoa. Kun Retu löysi kumilelun ja muut lähtivät perään, Sakke ja Frodo menivät samalla myös "vahingossa" joitain agiesteitä. Sakke lähinnä aitoja ja Frodo putkia.

Muiden jäädessä aamulla nukkumaan, minun ja Saken sekä Retun matka jatkui kohti Paltamon ryhmänäyttelyä. Näyttely oli sopivasti kotimatkan varrella. Paikalla oli oikeastaan samoja koiria kuin eilen Kemissäkin. Meille meinasi tulla ensin vähän kiire ja jouduin yksin raahaamaan häkin, laukut ja kaksi vetävää koiraa näyttelypaikalle yhdellä kertaa. Lisäksi ovella olevat järjestäjät keksivät alkaa tarkastaa koirien mikrosiruja. En meinannut löytää, missä kehät olivat ja olin odottanut, että koska on kesä niin ne löytyvät jostain ulkoa. Edessämme kuitenkin oli odotuksista poiketen pimeä ja viileä halli. 

Juostuani hallin läpi, löysin viimein kehämme ja cardien nartut olivat arvosteluvuorossa. Huh, tiukille siis meni! Onneksi tuomarin arvostelutahti ei ollut liian nopeaa ja ehdin purkaa tavarat ja valmistella Sakkea kehää varten. Sakke ei yleensä jaksa kaksipäiväisiä näyttelyitä vaan toisena päivänä istuu ja haukkuu minulle kehässä. Ilmeisesti viileä halli kuitenkin piristi sitä ja se oli iskussaan. Pemujen alettua uroksille tuppui erinomaista, SA oli tiukemmassa. Saken väsymys näkyi pöydällä eikä sitä olisi kiinnostanut ottaa kontaktia enää tuomariin. Onneksi Sakke on innostettavissa kehumalla vain reippaasti. Ravaaminen meni paremmin kuin eilen ja Sakke jaksoi seistä koko arvostelun sanelun ajan. Vaikka olin tuomaria lähellä, en kuullut, mitä arvosteluun tuli. Kuulin ainoastaan "hiema... ja aavistuksen..". Siinä vaiheessa toivo SAsta hiipui, mutta erinomainen kuitenkin napsahti niin myös toiselle urokselle, joka oli kanssamme samassa luokassa.

Kilpailuluokassa Sakke kuitenkin ohjattiin ensimmäiseksi ja molemmille uroksille tuli SA! PU-kehässä oli meidän lisäksemme yksi junnu, yksi nuori, yksi avoimesta luokasta sekä yksi valio. Valio oli mielestäni hieno ja turkissaan, joten odotin sen voittavan leikiten nuoremmat kisaajansa. Tuomari laittoi meidät ravaamaan kehän ympäri ja sitten meni avoimen ja valion luokse ja liikutti molemmat vielä edestakaisin. Luulin, ettei tuomari osannut näiden kahden välillä päättää kumpi tulee ykköseksi. Sitten tuomari tuli luoksemme ja teki jotain ääniä. Ajattelin, että hän halusi nähdä Saken ilmeen uudelleen, kun pöydällä kontaktin ottaminen ei Sakkea kiinnostanut. Yritin herkun avulla saada Saken katsomaan oikeaan suuntaan, mutta sitten tuomari tuli tökkäämään minua ja osoitti meidät ykköseksi. Okei. Ilmeisesti tuomari oli siis äännellyt minulle eikä koiralle...

Muita muutoksia tuomari ei sitten tehnytkään, joten Sakke oli PU1 ja sai seitsemännen sertinsä. Täytyy kuitenkin sanoa, että onneksi ei viety sertiä koiralta, joka olisi valioitunut sillä yhdellä. Nartuille tippui myös EHta. Parhaaksi nartuksi valittiin Anun Sally-junnu, joka on tyypiltään samanlainen kuin Sakkekin. Tällä kertaa kuitenkin koirien päät ratkaisivat ja Sakke oli ROP ja Sally VSP. Kuvan näistä kahdesta koirasta lisään tänne, kun sen joskus saan.

Ensiviikolla ei ole näyttelyitä ollenkaan ja voin sanoa, että ihan hyvä niin. Tuntuu lomalta, vaikka kyse on vain yhdestä viikonlopusta. Elokuussa koittaa Ruotsin reissu ja sitten Sakke saa jäädä ansaitulle parin kuukauden näyttelylomalle. Sitä me tarvitaan!

Laukaan näyttely

 

Ensin muutama kuva juhannukselta. Lauantaina lähdettiin maalle Polvijärvelle, missä koirat saivat temuta koko päivän. Välillä vartioitiin grilliä, varasteltiin pihvit vieraiden käsistä ja saatiin hepuleita. Sakke päätti reippaana poikana heittää turkkinsa juhannusfiiliksissä. Karvaa siitä lentelee vieläkin eikä ainakaan vielä loppua näy, vaikkei sillä pohjavillaa hirmuisesti enää ole ollenkaan.

Retu sitä vaistoin vasta kasvattelee turkkiaan ja sille näyttääkin tulevan melkoinen karvapeite. Kiinnostavaa nähdä, miltä se näyttää muutaman kuukauden päästä ja varsinkin pentukarvan tiputtua. Karvan alta se on pieni luikero, joka on hivenen takakorkea tällä hetkellä.

Molemmat koirat olivat lievästi sanottuna kuolleita juhannuksen jälkeen ja ainoat lattioiden laatottajat aamulla olivatkin koirat. Retun purjo oli selvästi pelkkää ruohoa, jota se ilmeisesti oli syönyt liikaa ulkona. Retu nyt tuppaa syömään vielä kaiken, mitä sen eteen vain tuleekin. Sitä sai olla vähän väliä häätämässä ulkohuusin takaa pois, onneksi se "nami-alue" oli suljettu, eikä se päässyt syömään mitään, vaikka ilmeisesti houkutus oli suuri..

Juhannuksen jälkeinen viikko kului vauhdilla ja taas saapui näyttelyviikonloppu. Isäni on muuttanut Jyväskylän Seppälään, joten ajoin perjantaina illalla suoraan töistä sinne. Molemmat koirat pääsivät mukaan ja Sakke oli kaljuakin kaljumpi. Näyttely oli aamulla Laukaassa, joten ajomatka ei tulisi olemaan pitkä. Kehätkin alkoivat vasta kahdentoista jälkeen, mikä tuntui luksukselta aikaisempien aamuherätysten jälkeen. Pesin Saken vasta edellisenä iltana ja karvaa lenteli suuntaan kuin suuntaan. Isäni olohuoneen matto muuttui hetkessä karvamatoksia alle vuorokaudessa. Meillä oli myös Laukaassa tapahtunut tuomarinvaihdos, kun brittiläinen mies vaihtui suomalaiseksi Hans Lehtiseksi, joka ei todellakaan ole mikään ERImaatti.

Tuomarinvaihdosta johtuen alkuperäisestä 23 ilmoitetusta koirasta iso osa oli pois. Kehän laidalla oli paljon tuttuja ja Sakke sai kannustusjoukoikseen myös isäni sekä mummoni, jotka saapuivat seuraamaan näyttelyn kulkua. Kehät alkoivat junnuilla, joita oli neljä. Mukana myös tuttumme, Vili-pembroke. Junnuissa jaettiin tasan yksi erinomainen ja lopuille tippui sinistä. Erinomaiselle tuli siis myös luokkavoitto SAn kera. Sakke oli luokassaan ainut ja näytti varmasti karvattomalta verrattuna runsasturkkisiin junioreihin. Sakke esiintyi hirmu mallikkaasti ja tuomarisetä vaikutti erittäin mukavalta. Sakke saikin erinomaisen, voitti luokkansa ja sai sertin arvoisen. Tässä vaiheessa ainakin varaserti oli siis varmaa. Avoimia uroksia ei muistaakseni ollut yhtään, Saken valioisä sai SAn ja samoin veretaaniuros.

Paras uros kehässä meitä oli neljä: juniori, Sakke, Saken isä, sekä vereraani. Saken isä, Rex ohjattiin heti ensimmäiseksi ja Sakke oikeastaan heti perään toiseksi! Juniori ei jaksanut enää seistä ja tuomari odotti kärsivällisesti melko kauankin, josko junnu saataisiin vielä seisomaan. Tuomari olisi selvästi halunnut laittaa junnun kolmanneksi, mutta koska se enää maasta noussut, veteraani viitottiin sen ohi. Saken isä oli siis tänään paras uros ja Sakke toinen kuudennen sertinsä kera, hurjaa!

Kehäketun ensimmäinen kehätreeni

Viime viikonloppuna käytiin Retun kanssa ensimmäisessä Match Showssa, Kuopio Hallin kentällä. Autoa ei meillä tänä viikonloppuna ollut käytössä, joten kävelimme noin 40 minuutin matkan suuntaansa, jonka Retu jaksoi ainakin menosuuntaan reippaasti.

Kotona ollaan harjoiteltu oikeastaan vain pöydällä oloa ja hampaita ollaan kurkittu itse, kukaan vieras ei ollut Retun suuhun aikaisemmin katsonut. Tarkoituksena oli käydä katsomassa, missä asiassa treeniä tarvitaan eniten. Sakke taisi olla ekassa mätsärissään jo yli puolivuotias, Retu nyt 4,5 kuukautta. Retu ei mielestäni ole ollut yhtä sosiaalinen kuin Sakke, joka tunkee joka ihmisen rapsuteltavaksi. Nyt Retu kuitenkin nautti esimerkiksi lasten huomiosta ja istui kiltisti rapsuteltavana. Ehkä siitä tulee vielä yhtä hieno "seurakoira" kuin Saketistakin!

Ravissa Retu menee vielä täysin kontaktissa, mutta iloisesti se kulkee siitä huolimatta! Seisominenkin sujui maassa ihan ookoo, vaikka oikeaa asentoa en ole opettanut sitä ottamaan. Pöytä meni yli odotusten ja Retu ei istunut kertaakaan, kun tuomari kopeloi koiran läpi. Hampaat ja pään ilme näytettiin myös sujuvasti. Retu sai punaisen nauhan. Punaisten kehässä pitkä kävelymatka ja porottava aurinko tekivät tehtävänsä ja Retulla ei kiinnostus enää riittänyt. Kehässä oli koiria paljon ja tuomari tiputti niitä pikku hiljaa pois. Kun kehässä oli enää viisi koiraa, Retu ei jaksanut enää seistä ja meidät käteltiin pois viimeisenä. Joten täytyy olla tyytyväinen, että se esiintyi näinkin hyvin, mitään kovin pitkää keskittymistä ei tuon ikäiseltä voi edes vaatia, se tulee varmasti ajan myötä.

Kotona napattiin Retulaisesta vielä uusi posekuva, juhannuksena se täyttääkin tasan 5 kuukautta. Tasaisesti kasvaa edelleen. Sakkeen verrattuna kokoa löytyy, mutta kovinkaan painava se ei mielestäni ole. Ei siitä taida kuitenkaan liian kevytluista tulla, aika näyttää! 

Ensimmäinen pentunäyttely on myös "lyöty lukkoon" ja se tulee olemaan Pellon näyttely syksyllä. Onneksi meillä on yöpymispaikka tiedossa, joten matkan pituudesta ei tarvitse huolehtia - kiitos vaan Jutta! Pääsemme myös näkemään, miten Retulainen suhtautuu puhaltimeen, kotona se on kuivattu hiustenkuivaimella ja Retu ei voi sitä sietää ollenkaan.

 Nyt juhannuksen viettoon, sen jälkeen sitten lisää!

Erkkarifiiliksissä

Viime päivityksestä onkin aikaa. Toissa viikonloppuna ei oikeastaan tehty kummempia. Käväistiin aamulla Kaipolassa, Retun kasvattajalla pikaisesti sekä moikkaamassa Jämsässä Unto-velipuolta. Päivä oli kuitenkin valmistujaispäivä, joten kauaa emme voineet kummassakaan paikassa vierailla. Katsotaan sitten paremmalla ajalla uudelleen. Unto, Retu, Sakke ja Eetu tulivat mainiosti toimeen neljästään. Sakke oli Retun kasvattajan luona pentuvahtina ja oli hienosti vieraiden pentujen kanssa ulkona.

Viikko meni nopeasti työskentelyn merkeissä Kuopion Carlsonilla ja viikonloppu saapuikin taas todella pikaisesti. Pakkaaminen ja Saken peseminen jäi taas viimeiseen iltaan, mikä ei todellakaan ollut mikään yllätys. Olen kuitenkin sen suhteen melko tehokas ja valmista tulikin kahdessa ja puolessa tunnissa. Autoon pakattiin myös Retu ja matka alkoi perjaintaina illalla kohti Lievestuoretta. Paikka toimi maijoituksena, sillä aamulla matka jatkui kohti Tamperetta, jossa pidettiin tänä vuonna Welsh Corgien Erikoisnäyttely.

Päivä oli mitä hienoin, sadetta pelättiin ihan turhaan. Paikan päällä tapasimme monia tuttuja ja uusiakin tuttavuuksia. Oli myös yllätys nähdä luettelosta, että Saken Misti-äiti oli ilmoitettuna kehään. Misti oli oikein hieno rouva ja siinä oli paljon Saken piirteitä, mutta nyt kun näin Rex-isän ja Misti-äitin molemmat yhtaikaa näki, että Sakke taitaa kuitenkin olla tullut enemmän isäänsä, varsinkin naamasta! Sukulaisia oli enemmänkin, Mona-täti ja monia Saketin serkkuja oli ilmoitettuna kehään. Promisehill-koirista sai siis aikaiseksi kasvattajaryhmänkin tällä kertaa.

Pelkkiä pembrokeja näyttelyyn oli imoitettu noin 150, eli vilinä oli melkoista pienellä ruohokentällä. Paikalla oli myös paljon ulkomaalaisia, ainakin Venäjän suunnalta. Retun kasvattaja oli ottanut mukaansa omat pentunsa, Saulin ja Oliverin. Retu sai siis telmiä aitauksessa koko päivän. Mukaan liittyi myöhemmin kaksi saman kennelin narttupentuakin.

En lähde erkkariin koskaan näyttelymielessä vaan tavatakseni tuttuja, joten minulle oli oikeastaan sama, mitä sieltä kehästä olisi tullut. Ajattelin, että koska nuoret olisivat heti kymmeneltä aamulla, käyttäisin Sakkea nopeasti kehässä ja loppupäivän voisikin sitten keskittyä seurusteluun ihmisten kanssa. Nuorissa uroksissa taisi olla vain kuusi kilpailijaa, joista kaksi oli venäjältä. Mukaan mahtui myös komea venäläisuros, joka oli viime vuonna juniori voittaja 2011, sekä on kilpaillut myös maailmanvoittajassa sekä Cruftsissa. Se voitti viimevuoden erkkarissa junioriluokan ja Sakke tuli kolmanneksi. Joten itse ainakin oletin, että luokkavoitto menee isolla todennäköisyydellä Venäjälle tänäkin vuonna.

Komea Venäläinen sai erinomaisen, tietenkin. Seuraava oli Retun kasvattaja oman uroksensa kanssa, erinomainen myös sille. Kolmantena oli taas venäläinen uros, joka sai erinomaisen. Sakke oli seuraavana, joten kuulin tuomarin sanelun arvosteluun. Hän sanoi, että tämä kyseinen venäläisuros oli kaunislinjainen, mutta iso ja ronski ikäisekseen, eikä saa kehittyä enää yhtään enempää. Siinä vaiheessa heräsi pieni toivonkipinä, sillä Sakkehan ei todellakaan ole mistään isoimmasta ja ronskimmasta päästä.

Sakke oli neljäntenä arvosteluvuorossa ja tuomari pyysi esittäjää näyttämään koiranhampaat itse. Sakke oli ihan kivasti pöydällä, vaikka vähän taas ylivenyttelinkin itseään. Korvat sillä ovat aina tarmokkaasti pystyssä pöydällä oleessaan. Tuomari katsoi meiltä vain edestakaisin-liikkeet. Arvostelusta kuulin osia, oli "pretty", "sweet head" ja "he is just at right stage of his age", eli tämä viimeinen tuntui tälle tuomarille olevan tärkeää. Sakke saikin erinomainsen niinkuin seuraavakin, joka oli samaa kokoluokkaa Saken kanssa. Viimeinen uros sai luokan ainoan Erittäin Hyvän. 

Kilpailuluokassa meitä oli siis viisi, joten ajattelin, että jos sijoituttaan niin hieno homma. Tuomari seisotti koiria jonkin aikaa ja osoitti sitten minua ja takanamme ollutta Nemo-pemua. Molemmat eivät oikein tajunneet, mitä tapahtui. Ajattelimme, että meidät otettiin vain jatkoon, joten kävelimme kehän toiselle reunalle. Sitten tuomari osoitti meidän edessämme ollutta venäläistä, joka oli sanonut ronskiksi sekä viimeisenä Retun kasvattajaa. Viimeiseksi jäi siis se viime vuoden luokkavoittaja, jonka kätteli kehästä pois. Sitten tuomari tuli luoksemme ja sanoi, että tässä oli tämä järjestys. Eli me, joita tuomari olikin osoittanut ensimmäisenä olikin tarkoittanut, että Sakke oli ykkönen! Nemo tuli siis toiseksi, venäläinen kolmanneksi ja Retun kasvattaja neljänneksi. SA-tuli Sakelle ja Nemolle! Ihan loistavaa!

Olimme vieneet viimevuoden kiertopalkinnon toimistoon, koska Sakke oli viime vuonna paras suomalaisen omistama junnu-uros. Nyt saimmekin hakea uuden kiertopokaalin, paras nuorten luokan uros. Kyseinen pysti on ollut muutaman vuoden kateissa ja olin siitä tietoinen, mutta kivaa, että se oli juuri nyt löytynyt. Täytyy kaiverruttaa siihen myös viimevuoden voittaja nuorissa.

Seuraavaksi vaihdoimme taas kuulumisia ihmisten kanssa sekä söimme Retun kasvattajan teltassa. Valikoimaan kuului myös kuplivaa, tottakai. Olisi kamalasti kerrottavaa, mutta tiivistetään vain päivän loppuasiat. Paras Uros kehässä ei sijoitusta meille tippunut, ja sijoittelu oli muutenkin sekavaa, kun luokkavoittaja saattoikin nyt jäädä toiseksi ja luokassa toiseksi tullut voittaa PU-kehän. Saken Rex-isä oli PU1 ja PN1 oli myös saman kennelin kasvattajalta. Onnittelut vain Retun kasvattajalle. Samalla kasvattajalla oli myös BIS-kasvattajaluokka. Kasvattajaluokkia oli peräti seitsemän ja Promisehill tulikin yllättäen neljänneksi kera KPn!

Erkkarin jälkeen matkasimme takaisin Lievestuoreelle, koska meidän näyttelyviikonloppu jatkui vielä Sunnuntaina Kangasniemen KRssä. Onneksi matkaa näyttelyalueelle oli vain puolisentuntia, joten saimme nukkua vähän enemmän tänä yönä. Koirat kyllä olivat rättiväsyneitä aamulla, mutta pakkasin myös Retun kaikesta huolimatta mukaan. Ilma näytti huonolta ja vettä tulikin välillä rankasti. Telttaahan emme omista, mutta ajattelin kuokkia jonkun muun telttaan. Paikalta löytyikin tuttuja, oikeastaan en heitä aikaisemmin ollut livenä tavannut, mutta kuvien perusteella tunnistin ja saimmekin paikan heidän teltastaa. Siellä "huolto pelasi", oli tuolit ja syötävääkin, kiitos vain kovasti!

Paikalla oli paljon tuttuja, suurinosa oli ollut myös erkkarissa eilen. Huonon sään takia oleskelin kuitenkin teltassa oikeastaan koko ajan ja jutustelu jäi muiden kanssa aika niukaksi. Junnu-uroksia oli kaksi, samat koirat kuin Joensuussakin molempina päivinä. Tuomari oli ehkä osittain vähän kovakourainen, mutta näkipähän kellä koiralla hermot kohdallaan. Ensimmäisen koiran mittausyritystä en oikein ymmärtänyt, kun pembrokeista moni ei varmaan ole siihen tottunut. Tietenkin olisi kiva, jos jossain nättelyssä kaikki pemut mitattaisiin, tuntuu että nykyään näiden koko vain kasvaa kasvamistaan. Uroksissa ja nartuissa. Molemmat juniorit saivat Erittäin Hyvät.

Sitten tuli Saken vuoro, tuomari vaikutti kehään mentäessämme mukavalta, vaikka näyttikin kovakouraiselta. Sakke ravasi vapaasti kehän ympäri, mukavaa kuinka se nykyään liitää niin hihna löysällä. Pöydällä tuomari katsoin hampaat kovin käsin, eli poskihampaita myöden. Sakke ei kuitenkaan ollut moksiskaan. Tajusin, että tuomari oikeasti kokeili rakenteen läpi, ei seisottanut koiraa ja katsonut sitä. Joten annampa tällä kertaa ehkä tuosta kovakouraisuudesta plussat, sillä kerrankin tuomari kokeili luuston ja kulmaukset läpi. Sakke sai moitteita vain "lyhyestä lavasta", mutta luulen, että tuomari tarkoitti olkavartta. Arvostelua sanellessaan tuomari nimittäin sanoi "hmmm... mikäs sen luun nimi nyt olikaan". Meinasin vastata, että olkavarsi, mutta ajatteli, ettei tuomaria varmaan kannata alkaa neuvomaan...

Saketti oli luokkansa ainut ja sai erinomaisen kera SAn. Avoimissa oli kaksi urosta, joista toinen sai Erittäin Hyvän ja toinen Hyvän. Tämä tarkoitti siis sitä, että Sakke sai viidennen sertinsä. Valiossa oli yksi uros, joka sai sertin arvoisen. Paras Uros luokassa oli siis vain Sakke ja tuo valio, mutta tuomari ei viittonut valiota meidän ohitse vaan Sakke oli tänään paras uros ja jäi odottamaan rotunsa parhaan valintaa. Huippua!

Nartut voitti myös Kuopiosta kotoisin oleva koira, ihan mahtavaa. Ehkä jossain takaraivon syövereissä toivoin sitä VSPtä meille, koska ilma oli mitä oli ja pemut arvosteltiin heti aamulla. Niin toivoi myös nartun omistaja, mutta oli tänään parempi ja "sai jäädä" ryhmäkehiä odottamaan. ;) Kuopiolainen narttu, kutsumanimeltään Capri sai myös sertin, joka taisi olla tytön toinen. Savolaiset siis vei, nih! Saketti siis NUO ERI1 SA PU1 SERT VSP. Erkkarin ja Kangasniemen arvostelut löytyvät kokonaisuudessaan Saken omalta välilehdeltä, täältä blogista.

Nyt melkein kolmeviikkoa taukoa kaiken maailman näyttelyhömpötyksistä, tuntuu melkein lomalta vaikkei lomaa töistä olekaan!

Tehosteet

Koska omistajat ovat olleet "hieman peeaa", Retun tehosterokotus viivästyi muutaman viikon. Nyt ne on kuitenkin hoidettu pois alta. Retu painaa reippaat 7,8 kiloa ja oli lääkärinkin mielestä oikein reipas penneli. Piikkiä niskassa ei juurikaan huomattu, olihan pöydällä tarjoilla ihania herkkuja. Lattialla komennettiin eläinlääkäriä haukkumalla.

Luikonlahdella otettiin Retusta myös uusi posekuva, joka on ensimmäinen laatuaan ilman pöytää. Näyttäisi asettuvan paljon paremmin "maanpinnalle". Retuhan on kuvassa tosiaan laiturin päässä, olihan takana kiva maisema. Saa nähdä jatkaako Retulainen tasaista kasvuaan loppuun asti. Hieman välillä tylsistyttää ottaa siitä jotain rakennekuvia, kun se on joka kuvassa samannäköinen.

Tuleva viikonloppu on vapaa kaikenlaisista näyttelyistä, vihdoinkin. Yksi pidempi reissu kuitenkin heitetään, kun ei näköjään osata aloillamme olla. Lauantaina matkataan pitkästa aikaa taas Retun kasvattajalle ja käydään samalla tapaamassa Retun velipuolta, Untoa. Unto asuu lähellä Retun kasvattajaa. Unto on pentueesta, josta meille piti tulla ensin pentu myös, mutta joka jäi valitettavasti sitten pallivikaiseksi.

Corgien erikoisnäyttely on parin viikon päästä ja Sakke kilpailee luonnollisesti nuorissa. Retulla ei ikä vielä kehiin asti riitä, mutta se lähtee nauttimaan päivästä kehän reunalla. "Raukka" joutuu samaan aitaukseen velipuoltensa Oliverin ja Saulin kanssa. Toivottavasti yhdessä elävät veljekset eivät täysin Retua alista...

Pohjois-Karjalan paahteessa

Joensuun reissu ei ollut turha reissu, niinkuin kuvasta näkyy. Saken Erittäin Hyvä putki näyttää muuttuneen väliaikaisesti sertiputkeksi, mitä en olisi ikinä uskonut. Sitä toista sertifikaattia metsästettiin melkein vuosi ja nyt niitä tulikin kolme peräkkäin ihan ykskaks. Onneksi ehdin ilmottaa Saketin vain kahteen näyttelyyn kesäkuuksi, plus tietenkin erkkariin. Täytyy miettiä heinäkuu uusiksi, sillä en ehkä halua lähteä metsästämään niitä sertejä enempää. Tuntuu, että joillakin on jo nyt vaikeaa saada sitä viimeistä valioitumiseen. Kansanvälisissä kuitenkin pyöritään, cacibejahan meillä ei vielä ole ainuttakaan.

Perjantaina lähdettiin taas Luikonlahteen mökille, eli Sakke ja Retu pääsivät telmimään Topin ja Vilin kanssa. Isot pojat tulivat toimeen kivasti, paremmin kuin viimeksi. Sakke jopa puhdisti Vilin silmät aamulla sekä jätkät osasivat olla hienosti kahdestaan auton takapenkillä. Saken peseminen ja puhaltaminen kotona osoittautui turhaksi, kun corgilot kahlailivat järvessä.

Lauantaina aamulla starttasimme Helin kanssa Luikonlahdelta kohti Joensuuta. Ilma oli mitä hienoin ja aurinko porotti koko päivän. Pembroket arvosteltiin aikaisin, kello 10. Vili pyörähti junnuluokassa, saaden Erittäin Hyvän ja tullen kilpailuluokan toiseksi. Junioreille ei kuitenkaan sertinarvoisia herunut uroksissa. Tuomari oli minusta varsin mukava ja jutteli kaikille jotain pöydällä seisotettaessa. Ruohikko oli kehässä karsea ja corgit näyttivät aivan jalattomilta. Tuomarin piti kyykkiä erottaakseen edes jotenkin koirien liikkeet.

Saken edellä kulki sama uros kuin Tuusniemellä. Ainakin varmistui asia, että Sakke, joka tulee toimeen lähes kaikkien kanssa sukupuoleen katsomatta, ei vain voi sietää tuota kyseistä urosta. Se vilkuili taaksepäin sekä tuijotteli ja tunsin hihnassa, kuinka Sakke murahteli sille takaisin. Kysäisin koiran esittäjältä, tuleeko hänen koiransa miten toimeen toisten urosten kanssa ja sain käsityksen ettei tule.

Sakke voitti luokkansa ja sai SAn. PU-kehässä meitä olikin sitten seitsemän ja tuomari poimi meidät jatkoon ensimmäisenä! Seuraamme liittyi kolme valiota. Yksi oli venäläinen, joten oletin, että se pystyy vielä vastaanottamaan sertin Suomesta. Sakke tuli neljänneksi ja tuomari tuli vielä Sakkea kehumaan, ilme kuulemma täydellinen ja muutenkin kaunis pembroke, joka liikkuu yhdensuuntaisesti suunnasta kuin suunnasta. Tarvitsee kuitenkin täyttymiseen vielä hieman aikaa. Kehäsihteerin kiertäessä venäläinen, joka tuli komanneksi tokaisi ettei voi ottaa sertiä vastaan! Kehänlaidalta myös kysyttiin, että onko venäläinen pembroke jo Suomen valio. Sihteeri tarkasti asian vielä kirjasta ja sanoi, että kyllä täällä lukee "FI". Joten sertifikaatti tulikin sitten meille!

Narttuja emme jääneet seuraamaan vaan siirryimme JH-kehälle ja Aino, joka on Sakkea esittänyt myös Kuopion mätsäreissä, pääsi kokeilemaan Sakkea uudelleen. Oli hauskaa seurata etäämmältä, kun oma koira esiintyy. Aino esitti Saken mallikkaasti ja kuumuudesta huolimatta, Saketti jaksoi seistä pitkän tovin. Sijoitusta ei kuitenkaan tullut tällä kertaa. Päivä oli oikein mukava ja seura vielä mukavampaa. Takaisin mökille päästyäni huomasin kuitenkin, että pitkään auringossa istuminen kostautui. Poltin itseni ihan kunnolla, joten sunnuntaina oltiin sitten pitkähihainen päällä. Se ei kuitenkaan estänyt päänahan palamista...

Sunnuntaina kehät alkoivat jo klo 9, ilma oli viileämpi aamulla. Myönnettäköön, että lauantain sertiä tuli hieman juhlittua punkun voimin, joten ainakaan minulla olo ei ollut kovin hehkeä alkuun. Ajattelin, että haetaan se laatuarvostelu ja häivytään. Luettelon mukaan, paikalla olivat lähes samat koirat kuin edellisenä päivänä. Junioriluokassa kävi toisin lauantaihin verrattuna ja Vili oli luokkansa voittaja ja sai Erinomaisen! Nuortenluokassa oli neljä koiraa ja Saken lisäksi yksi sai ERIn. Tuomari pyöritti näitä kahta kauan, koska ei osannut valita. Sanoi itsekin, että on vaikeaa. Sakke oli kuulemma kuitenkin parempi seistessä, joten kaippa se sitten ratkaisi. Molemmat saivat kaikesta luolimatta SAn.

PU-kehässä oli kahdeksan urosta ja Sakke poimittiin taas jatkoon ensimmäisenä. Jatkoon otettiin myös kaksi valiota ja veteraani, jonka tiesin jo olevan valio. Joten taas se sertifikaatti meille tuli. Sakke oli molempina päivinä siis ERI1 SA PU4 SERT. Arvostelut löytyvät täältä blogista, Saken omalta sivulta. Vili oli ROP-jun, joten sunnuntai oli molemmille oikein onnistunut päivä. Kiva juttu, että viimein joku tuomari ymmärsi myös Vilin päälle. Eiköhän se SA pian tule myös.

Näyttelyssä Jämsässä

 Lähdettiin tienpäälle jo perjantaina, jolloin jäimme matkanvarrelle yöksi. Paikka toimi myös samalla hoitopaikkana Retulle, sillä se ei vielä pääse näyttelyaluelle mukaan. Rokotuksissakin on se 2 viikon varoaika olemassa näköjään. Pemujen kehät alkoivat aamulla vasta kahdeltatoista, joten kiirettä meillä ei aamulla pitänyt. Ainakaan alussa.

Tiesin jo viime viikonlopulta, että Tampereelle johtava tie on poikki, joten ajattelin, että osaisin Jämsän keskustan läpi ajaa taas ilman ongelmia ja olihan minulla navigaattori matkassa. Silti... silti osasin eksyä, kun käännyin Jämsään! Seikkailtiin ristiin rastiin ja palattiin aina samalle paikalle, navigaattori neuvoi paikkoihin, joissa tietä ei enää ollut. Kerran peruuttelin autoa jostain hiekkaiselta perätieltä pois. Opasteitahan ei näyttelyyn ollut missään, olihan kyseessä vain joku pieni ryhmänäyttely Jämsässä Kaipolassa. Jep, enhän ole koskaan aikaisemmin Kaipolaan ajanutkaan ja eikä se näyttelypaikka varmastikaan löytynyt ihan Retun kasvattajan läheltä... siellähän se.

Noh, käännyimme viimein Kaipolan koulun pihaan. Kehän alkuun oli onneksi vielä reippaasti yli puolituntia. Luettelot olivat loppuneet, joten näytin vain Saken rokotukset ja juostiin kehänlaidalle. Pemuja näyttelyyn oli ilmoitettu vain yhdeksän, johtuen joko samaan aikaan olevasta maailmanvoittajasta tai tiukasta tuomaritädistä, josta meitäkin varoiteltiin etukäteen. Vilkaisin nopeasti jonkun muun luetteloa, jonka koiran häkki sattui olemaan meidän omamme vieressä (kiitos vaan lainasta, kuka sitten oletkaan). Pentuja oli ilmoitettu yksi, uroksia oli neljä ja narttuja neljä. Joukossa oli minulle vieraita pemuja, mutta sentään Sannan ja Venla-pemun bongasin kehän laidalta.

Colliet arvosteltiin ennen pemuja ja laatuarvosteluja seuranneena ajattelin, että jospa me se kolmas EH nyt putkeen saadaan niin ihan OK. Pelottelut tiukasta tuomaritädistä näyttivät pitävän paikkaansa. Pembroket alkoivat ja ainut narttupentu sai KPn, juniori uros oli minusta kovin komea, mutta tuomarilta sille ei sertin arvoista herunut.

Sitten tuli Saken vuoro. Saken ravaaminen on ollut parissa viime näyttelyssä täysin holtitonta vetämistä ja laukkaamista, mutta nyt se liiti kuin unelma. Pöydällä tuomari katsoi koiran pikaisesti ja kysyi ikää. Maassa seisottaessani Sakkea, kuulin selvästi kaiken, mitä tuomari arvosteluun saneli. Jokaisen lauseen jälkeen tajusin enemmän, ettei EHta tulisi tällä kertaa. Arvostelussa ei juurikaan ollut mitään negariivista ja kehäsihteeri nostikin SA-lappusen ylös. Sakke voitti luokkansa samalla, olihan se ainut nuorten luokassa. Voin kertoa, että tuntuu kivalta saada se ERI muutaman sinisen jälkeen.

Paras uros -luokassa oli vain Sakke ja Puntti niminen punainen uros. Punttikaan ei ole vielä valio, joten varaserti oli tässä vaiheessa varmaa. Tuomari juoksutti molempia edestakaisin ja kerran ympäri. En ollut uskoa, kun tuomari ei viittonutkaan punaista urosta meidän ohi, vaan osoitti meitä ja kehäsihteeri usutti meille samalla sertin! Mentiin laidalle katsomaan narttujen arvostelut ja mukaan mahtui kaikkea ERIstä Hn. Mutta ei yhtään SAta. Se tarkoitti sitä, että Sakke oli tänään Rotunsa Paras! Käytiin hakemassa arvostelu ja sihteeri tokaisi, että kannattaa olla tyytyväinen, tänään ei kuulemma juurikaan ole koiria palkittu ja linja muutenkin tiukkaa.

Ryhmäkehissä Sakke ravasi oikein mallikkaasti, mutta seisominen ei aina oikein napannut. Isosta kehästä ei mitään tullut kotiinviemiseksi, mutta eipä se haitannut sitten ollenkaan!

Retu täyttää huomenna 17 viikkoa, mihin se aika oikein on mennyt. Tuntuu, että Retu kasvaa paljon nopeammin kuin Sakke. Otettiin taas uudet posekuvat pennelistä, hieman kuvakulma olisi saanut olla seisotuskuvassa parempi, mutta saa nyt kelvata. Parin viikon päästä taas uusi kuva. Eipä tuo minusta ole juurikaan muuttunut, tasaisesti kasvaa edelleen.